*
Mitalin toinen puoli.
Tahdon olla puolueeton, antaa heille sananvuoroa, valaista heidän sieluntilaansa. Heitä täytyy koettaa ymmärtää, tunkea heidän vaikuttimiinsa. Liitän tähän tämänpäiväisestä "Työmiehestä" kirjoituksen "Internationale". Se on sekin agitatsionikirjoitus, mutta ei tavallista lajia. Se on vilpitön purkaus, yksi monien samantapaisten joukosta.
Internationale.
"Työnorjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus. Pohja vanhan järjestyksen horjuu. Orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma ja valta teidän silloin on. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."
"Näin olemme laulaneet, ja laulamme edelleenkin. Muistan, kun vuotta kymmenisen taaksepäin tuota laulua opettelimme, kuinka olimme siihen innostuneet ja kuinka se meitä innostutti. Kuitenkaan en ole milloinkaan tuntenut sitä tenhoa, sitä elävöittävää vaikutusta, joka nyt on säteillyt läpi koko olemukseni näinä suurina vallankumouksen päivinä tuosta meille kaikille työläisille tutusta ja rakkaasta 'Internationalesta' lähteneeksi. Nyt olen sen tuntenut. Olen sairas, ruumiini on raihnainen, mutta kuitenkin tuon laulun tenho minut lumoaa. Sisimmässäni laulan tuota laulua, laulan aamulla ylösnoustessani, laulan päivällä kaduilla hiljaa hiipiessäni, laulan illalla maata mennessäni. Se antaa minulle voimaa, se antaa minulle elämää. —"
"Kun kuulin nuo kaikkivaltiaat sanat: 'Työväki on julistanut vallankumouksen!' Meilläkö? Suomessako? Onko se totta! Joko vihdoinkin. —? Astun kadulle. — Miestä, nuorta ja vanhaa, astuu järjestyneissä riveissä, ase olalla, käsi känsäinen lujasti puristettuna pyssyn peräsimeen. Otsa kirkas, silmä vakaa, ilme, eli oikeammin koko raatajan olemus puhuu, voitto tai kuolema, kaikessa tapauksessa vapautta. Vapautta joko elämässä tai kuolemassa. Ei, vaan elämässä, elämässä se on saatava, ja se saadaan — ja saadaan sittenkin; vaikka meidän askeleemme kulkisi kuolon rantaan, niin kuitenkin poikamme jo astuu vapauteen!"
"Tämä tietoisuus heitä elähdyttää, sen näkee. He ovat tietoisia, minkä vuoksi ovat lähteneet taisteluun. Ovat lähteneet taisteluun oikean asian puolesta. Luen heidän avoimista, rehellisistä katseistaan, että he tulevat taistelemaan niin kauan, kunnes 'nälkäinen on saanut leipää ja sorrettu oikeutta". Kuin vuorenjättiläinen liikkuu joukot eteenpäin, ja minä kuulen, "miten ryskyin murtuu pakkovalta'. En kaipaa muuta todistusta, sillä nyt näen, että
"Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias. Se yhteisonnen säätää, suojaa, se on turva tarmokas. Eestä leivän, hengen, kunniamme, yössä sorron, turmion, kukin painakaamme palkeitamme, kun käymme työhön, taistohon!"
"Näen, että vihdoinkin päättyy tuo vuossatainen sorron yö, yö, joka on ollut niin kaamean pitkä, jonka kärsimykset ja kurjuudet ovat olleet niin monet ja niin suuret, että millään ei niitä mitata taida, niistä voi vain puhua nuo orjain haamut, — haamut yössä sorron. —"