Kansan valtuuskunta — Washingtonin kabinetti.
Yhtämittaa elää minussa psykolooginen uteliaisuus varsinkin johtajiin nähden siitä, mitä miehiä he oikein ovat, ovatko puhtaita itsetietoisia seikkailijoita, vai missä määrin he ovat itsepetoksensa uhreja. Enkä minä aina voi torjua sitä uskoa, että he todella ovat sammakoita, jotka puhaltauvat häriksi. He huumaavat itseään omalla luulo- ja tekosuuruudellaan. He kuvailevat olevansa jotain aivan erinomaista. Nähtävästi on tässä aito suomalaista pikkuitserakkautta ja piilevää suuruudenhulluutta, joka silloin tällöin puhkeaa esiin ja jota joukkojen ainaiset hyvähuudot eivät suinkaan ole omiansa vaimentamaan.
Heidän oma äänenkannattajansa "Suomen kansanvaltuuskunnan tiedonantaja" julkaisee tänään kirjoituksen "Työväen hallitus ja sen tehtävät", joka alusta loppuun on äitelintä itsensä kehumista. Tässä muutamia näytteitä:
Työväen hallitus eli "Suomen Kansan Valtuuskunta", kuten sen virallinen nimi kuuluu, ei voi ylpeillä loistavilla nimillä. Tosin on eksynyt joukkoon muutamia maisterin, tohtorin ja tuomarin arvon saaneita miehiä, vaan pääasiassa on hallitus kokoonpantu kovan elämänkoulun käyneistä henkilöistä, jotka ovat katsoneet syvälle ihmiskunnan kurjuuden kuiluun, oman voiman miehistä, jotka raskaan työn lomassa ovat hankkineet teoreettiset tietonsa ja käytännöllisesti kypsyttäneet niitä moninaisissa yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Se edustaa karaistua, koeteltua voimaa, varmaa kestävyyttä ja horjumatonta päättäväisyyttä.
Tämä Suomen tasavallan ensimäinen vallankumoushallitus muistuttaa monessa suhteessa Yrjö Washingtonin kabinettia, noita työnkaraisemia, ahavoittuneita lännen miehiä, joille korkeasti oppinut europalainen valtioviisas nauroi, mutta jotka sillaikaa, kun vanha maailma pudisteli epäilevästi päätään, tekivät väsymättömästä työtä ja kykenivät ei ainoastaan hallitsemaan, vaan luomaan perusteet maailman mahtavimmalle ja rikkaimmalle tasavallalle.
Semmoisia poikia ne uskovat olevansa: karaistuja, koeteltuja, kestäviä, voimakkaita, päättäväisiä. Minä uskallan pudistaa päätäni, mutta he uskovat Washingtonin miesten malliin luovansa perusteet mahtavalle ja rikkaalle Suomen työväen tasavallalle ameriikkalaiseen malliin. He nähtävästi todella sitä uskovat. He asettavat itselleen kysymyksen: Onko se (Kansanvaltuuskunta) tässä tehtävässään onnistuva? ja vastaavat ehdottomasti: On!
Se on onnistuva, ei viisautensa eikä voimansa vuoksi, vaan ennen kaikkea sen vuoksi, että sen pyrkimykset johtuvat historiallisesta välttämättömyydestä ja ovat sopusoinnussa suurten joukkojen, yhteiskuntamme valtavan enemmistön taloudellisten etujen ja siveellisten vaatimusten kanssa.
Että voitto on oleva vallankumouksen, siitä tuo joka päivä todistuksia. Palavan vallankumouksen innostuksen valtaamana rientää joka päivä punaisten lippujen juurelle miehiä ja — naisia paljon enemmän kuin voidaan ottaa vastaan. Aseistaminen sujuu nopeasti. Ei mitään pelkoa, ei mitään epäilystä, ei mitään erimielisyyttä, rintama on eheä ja luja kuin kraniittivuori.
Niskoittelevain virkamiesten rintama on kyetty yhdessä viikossa murtamaan. Rautatie, posti, sähkölennätin toimii Etelä-Suomessa jo säännöllisesti. Rahavaikeuksia ei ole. Viljaa on tullut Venäjältä ja nykyisen sopimuksen mukaan saadaan sitä niin paljon kuin vain keritään omilla junilla noutamaan. Vallankumous on — samalla kun se on virittänyt uutta tulevaisuuden toivoa, — avannut joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Kun tähän lisäämme, että porvaristo ja sen rahalla ostetut joukot, jotka taistelevat vain rahakukkaron, kuolleen pääoman puolesta, ne eivät voi koskaan leikata työväen lihaa, leikkaamatta samalla omaa lihaansa; ne eivät voi koskaan hävittää työväen luokkaa hävittämättä oman elämänsä edellytyksiä, sillä työväenluokan häviö merkitsee koko yhteiskunnan kuolemaa.
Porvariston voitto on kansan itsemurha!