Työmiehet, tehkää rauha, kunniallinen rauha, kun sen vielä voitte saada.

*

Meitäkin pelätään.

Kukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista sotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet toisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy hoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin vastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me kerran "hakkasimme päälle" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä, missä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme Saksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät pikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei tarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää kulmakarvamme ja huutaa: "hakkaa päälle!" niin heti hävisivät kuin akanat tuuleen — mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn minä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä lukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: "Suurkäräjillä käsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden, jotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on huomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara, sillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan sataman hankkiminen Pohjois-Norjassa."

Onhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja kukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.

Nappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää olla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein koko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja Pietarin, josta kaikesta tulee "suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään muun."

*

Meitä rohkaistaan.

Luultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä siitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska "Vapaa Sana" tänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja kurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni virkeämmiksi. Eihän tässä paljon ole muustakaan motsionista.

Suomi ja Saksa ovat tehneet rauhan ja allekirjoittaneet oikein sopimuksen siitä. Suomi on näet kuuluen Venäjään ainakin muodollisesti ollut sodassa Saksan kanssa. Se on komeaa. Me ja he olemme tehneet rauhan. Sen sopimuksen mukaan Saksa on työskentelevä siihen suuntaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen riippumattomuuden. Suomi puolestaan sitoutuu olemaan luovuttamatta vieraalle vallalle mitään aluettaan. Saksa lupaa tulla palauttamaan tässä maassa laillisen järjestyksen. Ja minkä Saksa lupaa, sen se pitää. Aivan lähimmässä tulevaisuudessa on meillä siis — "V. Sanan" kirjoittajan mukaan — odotettavissa saksalaisen retkikunnan maihin nousu Suomessa; joka retkikunta yhdessä Mannerheimin joukkojen kanssa on tekevä lopun kansankavalluskunnan yrityksestä saattaa Suomi jälleen Venäjän syliin. Mannerheimin armeijan liikehtiminen on alkanut. Se sitoo jo punaisten kaikki voimat ja estää ne häiritsemästä saksalaisten maihin nousua. Kaikki on hyvin. "On siis aiheeton porvarillisten naurettava pessimismi siitä, että Mannerheim parissa päivässä ei ratkaissut vapaussotaa. Olisi varmaan hyödyksi yleiselle hyvinvoinnille, jos tämä lievimmin sanoen siviili tapa katsoa sotilaallisia asioita ei taas vielä kerran pääsisi täällä vallalle. Elkäämme nyt panko päähämme, että saksalaisten maihin nousu tulee tapahtumaan Helsingissä elkäämmekä määrätkö itsellemme päivää, milloin sen tulee tapahtua. Elkäämme myöskään kuvitelko, että vihollisen karkoittaminen maasta suoritetaan kolmen päivän kuluessa siitä, kuin maihin nousu on tapahtunut. Ei saa antaa mustalle murheelle valtaa, jos kaikki ei käy, niinkuin jokainen on laskenut hiljaisessa mielessään. Muistettakoon m.m. millaisista välimatkoista on kysymys. Olkaamme edelleen tyytyväiset, jos Etelä-Suomen puhdistus on loppuun saatettu maaliskuun kuluessa. Jo sekin olisi hyvin kaunis saavutus. Luottakaamme joukkoihimme ja heidän johtajiinsa elkäämmekä ajatelko ja puhuko niinkuin ämmät."