Romahdusta kaikkialla.
Täällä meilläkin oli muka syntymäisillään rauhanaatteinen, antimilitaristinen liike. Yhtenä ilmiönä siitä olivat Helsingin sos,-dem. nuorisojärjestön toimikunnan toimeenpanemat kokoukset ja mielenosoitukset asevelvollisuutta vastaan. Eräässä kokouksessa, jossa minäkin olin mukana, hyväksyttiin ponsi, joka oli sepitetty niin kaksimielisesti, että siitä saattoi tulla siihen käsitykseen, että vastustettiin ainoastaan porvarillista aseistautumista. Epäilin jo silloin, että noiden rauhanaatteen kannattajien mielestä sosialistit kyllä olivat oikeutetut tarttumaan aseisiin asiainsa hyväksi. Nyt ovat nämä rauhanaatteen sudet heittäneet lammasten vaatteensa. Tuo toimikunta kehoittaa Helsingin sosialistista nuorisoa tarttumaan aseisiin viimeistä miestä myöten. Järjestön jäsenistä muodostetaan erikoinen nuorisokomppania, joka lähetetään heti rintamalle. Ei ollut siis sen syvemmällä se tolstoilaisuus.
*
Pois sodan jaloista.
Kulkee itsepintaisia huhuja siitä, että venäläiset ennen lähtöään tulisivat räjäyttämään laivojansa, joita niillä on vieri vieressään kiinni Katajanokan laitureissa. Kun laivain räjäyttämisestä voisi aiheutua tulipaloja ja räjäyksiä rantamakasiineissa, ovat rantakadun varrella asuvat joutuneet huoliinsa ja alkaneet muuttaa. Siellä näkee kuorman toisensa perästä pakolaisten tavaroita. Olin tänään avustamassa erästä vanhaa rouvaa. Hän oli vienyt kaikki paremmat tavaransa kellariin ja kuljettanut taide- ja arvoesineensä pois uhatulta alueelta. Itse hän siirtyi pakopirtille Töölöön päin. Ajoimme sinne tänään iltahämärässä. Maistui vähän niinkuin sodalle. Tällaisen tulivuoren rinteellä täällä nyt eletään.
*
Mietteitä Saksan avusta.
Mitä nyt siihen Saksan avunantoon tulee, olen koettanut muodostaa siitä itselleni jotakin varmaa mielipidettä, jotakin lopullista suhtautumista siihen, mutta en ole päässyt siitä mihinkään järki- enkä tunneselvyyteen.
Jos olisi ollut niin ja niin — jos olisimme voineet suoriutua yksin… mutta kun oli niin ja niin, kun emme voineet j.n.e. Ja emmekö voineet? Punaisista kai mahdollisesti olisimme suoriutuneet ennemmin tai myöhemmin, mutta venäläisistä kai emme. Niillä on puukko täällä meidän kurkullamme. Sydämemme ympärillä tuolla Suomen sydämessä on jo panssari, jonka läpi ei enää nuoli ja keihäs voi tunkea, mutta pää täällä on suojaton, kypäritön. Tuolla ne ruuhottaa, panssarilaivat, Helsingin ja Viaporin välillä, ja kai ne sittenkin voisivat, tai ainakin niiden miehistöt yhdessä muiden kanssa, eikä vain venäläisten punaisten, vaan omien punaistemme kanssa, saada hirveitä aikaan, ryöstää, polttaa ja hävittää, jos Mannerheim viipyisi. Punainen kukko laulaisi joka kaupungissa ja joka kylässä. Täältä käsin ilman apua emme mahtaisi mitään. Täytyi siis saada apua, maksoi mitä maksoi.
Niin, mitä se maksaa? Siellä on tehty jonkinlainen kauppasopimus. Mitkä lienevät ehdot? Mutta vähät rahasta. Aikain kuluessa kai saamme velkamme maksaa kituutetuksi tavalla tai toisella. Kiristetään suolivyötä, pidennetään työpäivää — vapauden ja vapautuksen hinta ei ole koskaan liian suuri.