Mutta on siinä toinenkin puoli. Olemmeko enää vapaa kansa? Jos olisi vain kysymys sotaliitosta vierasta vastaan, vain venäläisten karkoittamisesta ja turvasta heitä vastaan. Mutta tämähän on samalla sisällinen sota. Meidän on täytynyt pyytää vierasta apua myöskin omia kansalaisia vastaan. Se se tuntuu niin tuiki nöyryyttävältä. Kansa, jonka täytyy niin tehdä, joka ei voi sitä muuten järjestää, ei ole herra omassa maassaan, ei kykene omia asioitaan hoitamaan. Mitä arvonantoa voi vastaisuudessa vaatia talossaan isäntä, joka hakee naapurin kurittamaan omia poikiaan?
Jos voisi käydä edes niin, että Saksa karkoittaisi vain ryssät, valvoen siis Brestin sopimuksen täytäntöön panoa, ja jättäisi omat punaiset Mannerheimin hoidettaviksi.
Mutta kai sen täytyy näin mennä. Eihän tässä vankikopissaan osaa eikä tahdokaan punnita, miten vankilan ovet avautuvat, kuka ne murtaa. Mitkä vapauttajan vaikuttimet lienevätkin, mitkä hänen laskelmansa, pääasia on, että tästä tulee loppu, ja niin pian kuin suinkin. Hattu päästä ja kiitos! Ja minä tahdon kuvitella ja uskoa, että puhtaasti ihmisystävälliset, jalot vaikuttimet ja impulsiivisen Kaiserin parhaat tunteet ovat lopulta saaneet hänet, joka sitoi Belgian, vapauttamaan Suomen. Ehkä hänellä myös on tulevissa rauhanneuvotteluissa tilaisuus viitata hyväkseen tähän tekoon, pienen kansan epäitsekkääseen pelastamiseen, kun toiset syyttävät tuosta toisesta. Se on tietysti diplomatiaa, mutta se on ainakin sitä kauneinta. Meidän velkamme olisi silloin myöskin pienempi, avuttomuutemme tunne helpompi kantaa.
Sosiaalinen vallankumous meillä joka tapauksessa pysähtyy tähän.
Se kai kerran tulee jossakin toisessa muodossa. Silloin sitä ei
tehdä idän pakosta venäläiseen, vaan johonkin länsimaiseen made in
Germany-malliin.
Jos näiden bolshevistinen vallankumous täällä olisi voittanut, ei se kuitenkaan olisi jäänyt pysyväksi, jollei jotakin samantapaista olisi sodan loputtua syntynyt Saksassa. Silloin se pannaan toimeen parlamentaarisesti täällä, niinkuin kai sielläkin. Saamme siis aikoinaan senkin sieltä, niinkuin meidän sanotaan saaneen kaikki muukin. Saksa "järjestää" sen, myöskin oman vallankumouksensa, me jäljittelemme heitä. Sanotaanhan, että ne ovat siellä ihmeellisellä kaukonäköisyydellään, käytännöllisyydellään ja perinpohjaisuudellaan järjestäyneet kaiken varalta. Ehkä niillä demobilisoimisohjelman yhteydessä on salkku, jossa on kaikki tarvittavat paperit paikallaan, ja nappula jossakin, jota painamalla pyörät lähtevät liikkeelle maan häiritsemättömäksi ja reklementinmukaiseksi sosialidemokratioimiseksi. En tunne Saksaa, onko siellä yleensä kaikki niin järjestettyä ja varattua. Uskoskelen toistaiseksi, mitä asiantuntijat meillä opinkappaleina vakuuttavat. Täällä ovat kaikki asiantuntijoita Saksaan nähden. Tietysti Saksassa niin… tietysti Saksassa ei niin… Eikä siihen pidä kenenkään mennä sanomaan toisin.
*
Levoton yö.
On ollut mahdotonta nukkua tänä yönä. Siellä ammutaan lakkaamatta, yhteislaukaus toisensa perästä, ja raketteja rätisee ilmassa. Luulin ensin, että ne nyt siis taas ovat alkaneet tuhota toisiaan, anarkistit ja meidän punaiset. Sain sittemmin tietää, että venäläiset viettävät lähtöjuhlaansa ampuen ja ilotulittaen. Ei näy valoa ainoastakaan ikkunasta. Lyhdyt vain tuijottavat pimeyteen. Harva silmä Helsingissä ummistunee tänä yönä. Tuhannet valvovat vuoteissaan, vetäytyneinä kuin elukat loukkoihinsa pahan ilman aikana. Miliisipatrullit kiertävät kaupunkia kiväärit olalla, joita niillä ei ole tähän asti ollut. Samalla kuin ne suojelevat omaa vallankumoustaan anarkisteilta, ne suojelevat meitä porvareitakin mahdollisilta pogromeilta. Saakoot siitä sen kiitoksen, minkä ansaitsevat.
*
Sotatietoja.