Saksalaiset ovat nyt ainoastaan 4-5 penikulman päässä Turusta (Korpoossa ja Rymättylässä), sanotaan. He ovat antaneet Turun punaisille uhkavaatimuksen, että punakaartien on luovutettava valkoisille aseensa sekä johtajansa, muuten rangaistaan heitä mitä ankarimmin. Vakuutetaan, s.o. toivotaan varmasti, että saksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla 29 laivalla, jotka suurimmaksi osaksi ovat kuljetuslaivoja. Sinne lienee tuotu kokonainen armeijakunta.
Uuteenkaupunkiin saapui valkoisille toissa päivänä Maarianhaminasta sähkösanoma: "Wir kommen" — epäilen.
Vilppulan rintamalla on äsken 1000 punaista joutunut miinoitetulle alueelle sekä tuhottu kokonaan — en usko.
Tampereelta on mieliala punaisten keskuudessa hyvin lannistunut. Eräs koulutalo on täynnä vangittuja työläisiä, jotka eivät ole hyväksyneet nykyistä hirmuvaltaa tahi ovat kieltäytyneet menemästä rintamalle. Vilppulan rintamalla taisteluissa olleista on myöskin vangittu monta, jotka eivät ole suostuneet lähtemään uudelleen taisteluun.
Eilen poistui Helsingistä venäläistä sotaväkeä 1200 miestä, jotka lähtivät kotiseuduilleen — niitä lähtee ja lähtee ja kuitenkin niitä riittää jäämäänkin.
Tiistaina 12 p:nä maaliskuuta.
Elämäni ihanimpia näkyjä.
Venäläiset sotalaivat pakenevat parhaallaan Pietaria kohti ja niiden jättämä savupilvi leijailee vielä horisontissa. Tämä on elämäni ihanimpia näkyjä ja tulee syöpymään lähtemättömäksi kuvaksi silmäaivokalvooni.
Olen yli puolikymmentä vuotta asunut tässä Engel-aukean merenpuoleisella liepeellä, näköala pöytäni äärestä etelään, niin kauas kuin silmä kantaa. Idässä on Viapori ja sen ulkosatama, lännessä häämöittävät saariston ulapat aina Porkkalaan saakka. Sotavuosina on näillä vesillä ollut alinomaista Venäjän laivaston liikehtimistä. Siinä on häärinyt pieniä torpedovenheitä, tullut ja mennyt miinain laskijoita ja nostajoita, uiskennellut panssarihirviöitä, dreadnoughteja ja minkänimellisiä ne lienevätkin kaikki olleet, onpa pyllyillyt vedenalaisiakin ja räpistellyt vesitasoja. Niitä on tullut, mereltä ja mennyt merelle, milloin hiljaa hiipien iltamyöhällä ja aamulla ani varahin kuin vaanivat sudet saaliinsa etsintään, milloin ne ovat näyttäneet rientävän toistensa apuun, peräkkäin, täyttä karkua. Ne ovat astuneet yksiin jälkiinsä, niillä on ollut omat salapolkunsa, tarkoin määrätyt väylänsä miinaporttien läpi. Joskus ne ovat perkkailleet, luultavasti vihollisen pelossa, pois merkkipoijujansa, toisen kerran taas munineet niitä peräpuolistaan karien väliin. Se on ollut hyvin tärkeän näköistä touhua, maailmansotaa kai olevinaan, mutta todellisuudessa leikkisotaa. On tosin joskus kuulunut vimmattua ammuntaa mereltä ja minä olen luullut, että nyt, nyt siellä jo viimeinkin repesi, kun rupesi, jo soipi sota meidänkin rannoillamme ja ehkä ratkaisee kohtalomme. Mutta koeammuntaa se kai vain oli, kurkun kakistelemista, joutilaiden jäsenten verryttelemistä. Jotain siellä sentään joskus tapahtuukin. Retuutetaan sairasta laivaa, kahden toisen välissä kuin kainaloista kanaa, Hietalahden laivasaunaan sidottavaksi, kupattavaksi, korjattavaksi, mikä kalu heistä sitten lie siellä tullut. Olipa kerran muutamalla kokkapuoli murskattuna, mutta mene tiedä, millaisessa tappeluksessa, vaikka olisi ollut jossain keskenäisessäänkin, ne lienevät vammansa saaneet. On ehkä vain ajettu toinen toisensa päälle tai miinaan tai miksikäpä ei vaikkapa vain laituriin paremman puskettavan puutteessa. Oikean vihollisen kanssa en luule heidän olleen tekemisissä enemmän kuin muutkaan sotaveikot täkäläisillä rintamilla.
Olen kuitenkin silloin tällöin laskenut, montako niitä menee ja tulee, varsinkin suurempia panssarilaivoja. Kerran niitä Riianlahden taistelujen aikoina meni viisi, mutta ei palannut kuin neljä. Hihkasin tässä pöytäni ääressä hiljaisen hurraan — liika hätäisen, sillä tuo viides ei ollutkaan uponnut, vaan päinvastoin noussut maihin, kiivennyt litteälle kalliolle keskellä reimattua väylää Mikonsaarten luona Porkkalassa. Siellä se savusi, tännekin hyvin näkyen, useita aikoja, kunnes sen jotenkuten saivat karilta, mikä oli yhtä suuri ihme kuin se, että se oli sille ajanut. Sitten se on ollut muiden miesten mukana näöltään ainakin yhtä taistelukuntoisena kuin toveritkin. Tuolla nyt sekin menee!