*
Millä kylvetään?
Tampere on julistettu piiritystilaan, kaikki työt siellä ovat keskeytyneet. Nyt siellä siis alkaa. — Turussa jaetaan täydet annokset ruisleipää. Kuuluu olevan "Hankkijan" siemenviljaa, itäväisyyden mukaan säkkeihin valmiiksi lajiteltua. Milläs elokuussa kylvetään? Elokuussa — kuka nyt niin pitkälle ajattelee, mokomiakin rauhanajan huomisia pikkuhuolia. Kylväkööt lahtarit peltonsa, mitä se meihin kuuluu!
*
Laulaen päin.
Kuinka monennen sadannen kerran lieneekään alkanut heikäläinen sanomalehtiartikkeli näillä sanoilla: "Porvariston valkoinen kaarti hyökkäsi raivoisan pedon tavalla köyhälistön niskaan; salakavalasti vainoten se oli jo kauan sitä väijynyt" — joilla taas muuan niistä alkaa. Siihen tottuu niin, että tuntuu tyhjältä, kun se alkulause puuttuu. Nyt se on alkulauseena erään artikkelin loppulauseeseen, joka kuuluu näin: "Yksimielisyyden yhteishengen elähyttämää vallankumousarmeijaa ei voi mikään porvariston pakko- tai palkkasoturijoukkio kukistaa. Valkokaartin joukkueet jo vapisevat punaisten sotilaitten rautaisessa syleilyssä. Viestit kertovat, että itäisellä rintamalla hyökkäävät punakaartilaiset laulaen päin vihollisen tykkien jyrinää. Sellaisen urhoollisen joukon voittokulkua ei mikään porvarismahti pysty pidättämään."
*
"He ja me".
Sattuu "Tiedonantajasta" silmääni erään naiskirjailijan Lyyli Avannon näin kuuluva purkaus:
"Elkööt mainitko enää veljen nimeä. Sillä me emme enää tunne muun perheen jäseniä, emmekä muita sukulaisiksemme laske, kuin ne, jotka salaa ja julki meidät tunnustavat. Ja sen perheen isä on Tuska ja äiti Kärsimys. Niitä eivät he tunne, eivätkä siis voi, eivät tarvitse — eivät saa tuntea meitä. Enempää kuin me heitä."