Nähtävästi laivoista on jo laskettu väkeä maihin, koska kuulin kiihkeätä rätinää Eteläsatamasta päin. Sitä kuuluu vielä klo 9 aikaan. Tuntuu kuin koko patruunanauha menisi yhdessä henkäyksessä.
*
Saksalaiset olivat sanoneet tulevansa tänään jo kello 11. Sumun takia ne myöhästyivät muutamia tunteja. Ne olivat niin täsmällisiä kuin voivat. Oli se tyylikästä.
Luultavasti on koko kaupunki jo vallattu, koska nyt myöhällä ei kuulu mitään, ei hiiskahdusta.
*
Askelia kadulla. Valkoiset patrullit kulkevat ohi.
*
Nyt, kello 11, kuuluu vielä kuularuiskun ääntä. Jos enää ammutaan, niin ammutaan tietystikin siksi, että punaiset ovat jostain ampuneet. Järjetöntä ärsyttämistä.
Enkä minä koskaan ole tuntenut tämän kaiken järjettömyyttä, häpeää siinä määrin selvästi kuin nyt. Laitapas niin, että noiden panssarikolossien tuhansine miehineen täytyi lähteä merien takaa tänne mokomallekin asialle, niinkuin niillä ei siellä olisi ollut tekemistä omissaan. Kunpa saisin sen siihen, että tässä lopulta ja pääasiallisesti sittenkään ei ole kysymys meistä, ei meidän pelastamisesta omista punaisistamme, vaan ryssistä. Mutta liekö täällä enää ainoatakaan ryssää, ainakaan aseellista. Ja jos nämä omamme olisivat olleet edes pieni ryöväri- ja anarkistijoukko, mutta kun siihen sotkeutui koko suunnaton työläisluokka.
Olenhan iloinen, pitääkin olla, enkä kuitenkaan ole. Pääsen ainoastaan keinotekoiseen tyydytykseen. Sanon itselleni sanomasta päästyä, taon takomalla päähäni: nuo kauniit tulet tuossa noista laivoista, ne välkkävät meille vapautta. Mutta mitä vapautta? Olihan mitä olikaan, se on kuitenkin vapautta. Orjuutta se ei missään tapauksessa ole — ja jos olisikin, olisi se lännen orjuutta idän orjuuden asemesta.