—Mitä hiiden hävyttömyyttä se on, ettei kuppeja haeta pois? Siinäkö sinä meinaat antaa niiden seistakin? Siinäkö? Etkö sinä vastaa, lunttu? Häh?
—Herra Jeesus siunatkoon! Eihän tässä vielä tullut—
—Vieläkö sinä vastustat? Jos suusi avaat, ajan sinut heti paikalla—!
Mars hakemaan!
Herra seisoi ovella ja osoitti hänet ojennetulla kädellä ohitsensa menemään. Piika kiiruhti itku kurkussa kuppeja hakemaan, ja herra astui hänen kintereillään. Koko ajan oli tytöllä se pelko mielessä, että pöydän ääressä se hänen kuppeja ottaessaan … silloin se tukkaan tarttuu…
Mutta samassa tuli siihen Pulkkinen, ja piika pääsi pujottautumaan pakoon.
—No, mitä se sanoi?
—Sanoi olevan satain markkain sakot ja hyvässä lykyssä västinkiä.
—E-ohoh! E-oo! Elä valehtele! Ei se tiedä … se valehtelee … peloittelee…
—Eiköhän mahtaisi lautamies tietää?
—Ei se tiedä paremmin kuin muutkaan… Enintään jos on, niin on viisikymmentä markkaa! Vai västinkiä! En minä usko, en ollenkaan minä sitä usko!