Mutta uskoi sen herra kuitenkin, ja yhä enemmän alkoivat hänen silmänsä pelosta pälyä. Pulkkinen teki lähtöä.
—Kuules, Pulkkinen, elähän mene … kuinka suuren sakon sanoi se olevan?
—Sanoi istuvan oikeuden haukkumisesta olevan satain markkain sakon, mutta kuului se saattavan tuhansiinkin nousta. Eikä aina tunnu rahallaankaan pääsevän.
Herran tukka oli aivan epäjärjestyksessä, ja suun ympärys revähteli kuin itkua aloitellessa.
—Satain … tuhansien markkain sakko … tuhansien markkain sakko, ja ehkä vielä västinkiä… Mutta ehkä ne vain peloittelevat tällä manuulla? Luuletko sinä, että niillä on tosi mielessä? Mitä?
—Kysyin minä sitäkin lautamieheltä, ja toden sanoi olevan.
—Tosi niillä on! Se niillä on … ei ne heitä! On ne semmoisia susia … kyllä ne on koko roistoja!
—Sitä arveli lautamies, että eikö nuo ehkä mahtaisi sovintoon ruveta, jos maksaisi.
—Josko maksaisi?
—Ei kai ne ilmankaan…