—Mikä sinun on? Mihinkä kohtaan sinuun koskee? koetti rouva kysellä, mutta herra ei vastausta antanut.—Koskeeko päähän? Vai ehkä olet vilustunut? Jos minä käskisin keittää teetä?
—Ei tarvitse…
—Hierominen sinulle ehkä hyvää tekisi… se on varmaankin se sinun vanha kaulatautisi, annatko minä koetan…
—Mitä helvettiä sinä hommaat siinä … anna minun olla rauhassa…!
Vihoissaan repäisi herra turkin takaisin hartioilleen, ryntäsi paukkuen ulos ovesta ja riensi omaan kamariinsa. Äkäisesti sulki hän oven, kääriytyi turkkiinsa ja heittäytyi sohvalleen maata.
V.
Oli yleinen riemu pitäjän herroissa, kun tuli kuuluksi, että Hellmanni oli pakotettu pitämään kestit, joihin vallesmanni sai kutsua vieraat. Jokaisella oli jotain äkää hovin herraa kohtaan, jos ei muusta, niin siitä, että hän oli rikas, ja nyt nautittiin siitä herkusta, missä vain kaksi miestä yhteen sattui. Ja joka talossa, mihin vallesmanni uutisensa kuletti, hykerrettiin käsiä hyvästä mielestä, ja sekä tullessaan että lähtiessään sanoi vallesmanni samat sanansa:
—De' … de' fröjdar mej ända intill lilltån, den här historien…
[Tämä ilahduttaa minua pikkuvarvastani myöten, tämä juttu…]
—Se on oikein sille! kävipäs kerran satimeen sekin kettu! lisäsivät aina toiset.
Vallesmanni oli kutsunut kaikki tuttavansa »vieraiksimiehiksi» pitoihin ja muut asianomaiset olivat tehneet samoin. Niin että kun käräjien oli alkaminen juuri samaan aikaan, kaikki kirjurit, asianajajat, tuomarin apulaiset, lautamiehet, siltavoudit ja muut siihen aikaan koossa olevat henkilöt kieltään lipoen valmistuivat iloista iltaa viettämään Hellmannin herran kustannuksella. Paitsi heitä oli tuomari, tohtori, apteekkari ja puolikymmentä maakauppiasta myöskin pyydetty samaan tilaisuuteen saapumaan.