—Elä sinä sitä kysy, vaan maista!

—Antakeepas mullennii maistoo … kylläpä on hyvvee.

—Ei hyvää hetikään! Tuo pari pulloa samppanjaa!

—Elä hitossa!

—Mitä sinä … ainahan niin ruukataan paremmissa booleissa.

Kaikki nauroivat viekkaasti ja iskivät silmää toisilleen.

Boolia hämmennettiin ja yhä lisättiin siihen makua, kunnes vallesmanni ja apteekkari sopivat siitä, että kyllä se nyt välttää, vaikka ehkä olisi sentään vielä saanut panna jonkun pullon viiniä.

—Hyvä on!… Ja sitten kannettiin booli saliin ja mentiin kaikki perästä.

Sill'aikaa istui Hellmanni puotikamarissa ja kuuli seinän takaa hopeakauhan säännöllisen kalkkeen boolin laitaan, samalla kuin toisen seinän läpi tunki keittiöstä melu ja ruokain haju. Lukematon joukko kirouksia ja kiukkuisia sanoja myllerteli mielessä, mutta ei päästetty tulemaan.

Hän istuutui levottomasti tuolille, nousi ylös ja kulki puolilattiaan, seisahtui, kuulosti ja palasi taas takaisin istumaan.