Hän näki, kuinka paperossin pätkät pitkinä heitettiin lattialle ja vähän väliä uusia sytytettiin. Eikä kauppamies lakannut toisia puodistaan kantamasta. Oli kai niitä jo kymmenen markan edestä kulutettuna niitäkin, sikareista puhumattakaan… Jokainen näytti toisensa kilvalla juovan. Lasi lasin perästä tyhjennettiin, ja moneen kertaan heilutti vallesmanni tyhjiä karahveja ja huusi ne vähän päästä aina uudelleen täytettäviksi.
Hän olikin jo melkoisesti juovuksissa ja samalla lailla monet nuutkin.
—Älkää yhtään miehet … juokaa te vain! Hellmanni on minulle antanut isännyyden, niin että kun minä käsken, että juokaa, niin silloin te juokaa! Juo sinä, Hellmanni, itsekin … eläkä murjota! Juo, kun pääsit niin hyvällä kupalla … terve!
Siten pyöritteli vallesmanni päätään oikeaan ja vasempaan ja ratkesi ankaraan nauruun:
—Saakeli, kun sinua oli silloin kiivasta miestä … häh, häh, häh! Ei sinua noljottajata enää tuntisi samaksi olennoksikaan… Sinä haukuit meitä kuin poika, niinkuin aika poika! Muistatko, kun minua pikanellilla heitit vasten naamaa? Onneksi se ei sattunut, vaan meni seinään… Se oli onneksi sinulle, kiitä onneasi, ettei sattunut… Terve sinä siinä … eihän sull' ole lasiakaan? Anna, kun minä prykään sulle oikein miehen totit.
—En minä huoli … minun pitää mennä kotiin.
—Etkö syö illallista?
—Tuleeko illallinenkin?
—Totta kai, etkö näe kuinka pöytää katetaan?
—Näenhän minä.