—Mitäs arvelet? Sinä et puhu mitään … eikös se ole hyvä asia … minusta se on … se, se, se on … katsos nyt, kuinka tässä taas sanotaan, kuulehan, mitä väkevistä juomista sanotaan…
—Kyllä minä sen tiedän … se on sitä yhtä ja samaa…
—Häh! Yhtä ja samaako? Ei ole sitä … et sinä ole tätä vielä kuullutkaan … katsos nyt: »Jos tahdotaan harrastaa Suomen kansan joko aineellista tai henkistä parasta, jos tahdotaan ylläpitää kansamme siveellistä tarmoa ja säilyttää sen ruumiillista pontta, jotka molemmat ynnä kristinuskon kanssa ovat kaikkien kansojen elinehto ja joita kaivatessa seisotaan perikadon partaalla» … niin! niin … ja sitten sanotaan: »niin löytyy kaiken tämän säilyttämistä varten keino, jota tähän aikaan melkein tekisi mieli sanoa ainoaksi, ja se keino sisältyy yhteen ainoaan huudahdukseen: pois kaikki väkevät juomat ja sijaan—»
—Limunaati ja teevesi!
—Ei, vaan ehdoton raittius sijaan!… Sinä panet tapasi mukaan pilkkaa, mutta ei se minun mielestäni ole näin tärkeässä asiassa ollenkaan paikallaan…
—En minä pane pilkkaa … heretköön vain jokainen juomasta, jos sen tarpeelliseksi näkevät, mutta tarvitaanko tuohon tuommoiseen välttämättömästi seuroja … heretkööt ilman niitä!
—Mutta herkeääkös ne? … herkeääkös ne? Eivät herkeä! Se on nähty, etteivät herkeä. Ihminen on heikko eikä pysy pystyssä, jos ei muut holhoa sitä, jos eivät varjele ja näytä hyvää esimerkkiä, ne jos ei näytä, jotka itse ovat lujemmat ja korkeammalla sivistyskannalla, niinkuin esimerkiksi papit … ja muut sivistyneet myös … ja niiden on siis moraalinen velvollisuus, varsinkin näinä uskottomuuden aikoina, jolloin riehuva realismi … hm … jaa, niin … eikö se ole niin?
Maisteri joutui lopulla puhettaan vähän hämilleen, sillä hänen vieraansa oli »uskottomuuden» ja »realismin» kohdalla vetänyt suunsa pieneen pilkalliseen hymyyn, niinkuin hänen tapansa oli.
—Mitä? Eikö se ole niin? uudisti maisteri.
—Niin kai se on, sanoi toinen… Ja sinä et siis maista tippaakaan?