Sill'aikaa kun maisteri muoto ankarana käveli edestakaisin lattialla, siirtyi miehen nauru silmistä suupieliin, mutta katosi aina heti kohta, kun pastori kääntyi päin.
—Ihmisellä täytyy olla voimaa himojaan vastaan taistelemaan … hänen täytyy osata pitää, minkä on kerran luvannut.
—Mutta ei minulla silloin ollut, vaikka olisin kuinka koettanut … mutta kyllä minulla nyt olisi enemmän.
—Minä kuulun myöskin raittiusseuraan, mutta en ole kertaakaan vielä ajatuksissanikaan lupaustani rikkonut.
—Herra pastori onkin jalo mies, ja herra pastori saarnaa niin ihanasti.
—Ihmisen täytyy voida pitää lupauksensa, minkä hän kerran on antanut, ja jos häneltä omat voimat näyttävät puuttuvan, tulee hänen Jumalalta lujuutta rukoilla … joka aamu ja joka ilta. Sitä te ette varmaankaan ole tehnyt.
—Minä olin viime sunnuntaina kuulemassa, kun herra pastori saarnasi… saarnaako herra pastori huomennakin?
—Saarnaan.—Mutta tässä on teille nyt pari markkaa ja muistakaa se, ettette niitä viinaan kuluta … ainoastaan sillä ehdolla minä nämä teille annan, että menette heti kohta ja ostatte niillä itsellenne leipää ja syötte.
—Minä syön, minä syön, herr pastor … kiitoksia … Jumala teitä!
Mies meni kadulle, katseli vähän aikaa rahojaan ja laskeutui kiireesti alas kapakkaan, joka oli kivijalassa.