Sen sijaan hän tällä kertaa lähti kävelemään edestakaisin kamarinsa lattialla. Kulki siinä pöytänsä luota keinutuolin taitse oven suuhun, ja palasi sieltä takaisin pöydän seuduille uunin sivuitse ja ohi piippuhyllyn, joka oli uunin kupeella.
Yht'äkkiä tulla kolisteli kansliaan jotenkin huonosti puettu mies, nähtävästi joku hampuusi.
—Mitä asiaa?—se kysyttiin vähän äreästi ja kärsimättömästi.—Nyt on jo vastaanoton aika ohitse.
—Herr pastor … antakaa anteeksi … ei ole minulla kelloa … köyhä, kovin köyhä, he-herr pa-hastor! Ja minä pyytäisin nöyrimmästi, jos olisitte hyvä ja antaisitte…
—Mitä? Tehän olette juovuksissa?
—Mi-minäkö? Minä, herr pastor … e-e-en minä ole juov-vu-vu-vuovuksissa, vaan minua niin ni-hikottaa…
—Kuuleehan sen teidän puheestannekin, ja henkenne haisee viinalle tänne saakka!
—Niin, minä olen langennut, ja minä olen suuri syntinen—mies oli itkevinään—mutta jos saisin edes markankaan tai puolenkaan, että voisin ostaa leipää ja syödä, niin en minä enää joisi … en maistaisi tippaakaan … pastori uskoo sen, etten tippaakaan, vaikka pastori itse ta-tarjoisi.
—Sillä ehdolla minä voin teille apua antaa, että lakkaatte juomasta ja menette raittiuden seuraan.
—Herr pastor, minä olen jo kuulunut raittiuden seuraan Turun kaupungissa, mutta minä olen uudelleen langennut … takaisin tähän suureen syntiin.