Matami ehdotti lääkäriä, mutta ei maisteri tahtonut.
—Ei se ole mitään vaarallista… Muuten niin minä olen jättänyt pois tupakanpolton, ja matami taitaa saada kantaa piippuhyllyn vinnille.
—Minkä tähden on pastori niin tehnyt? huudahti matami miltei kauhistuen.—Niin no, siitähän se sitten onkin, kun pastori on sairas … minkä tähden on pastori niin tehnyt, että on jättänyt…?
—Sentähden, että se oikeastaan on tarpeeton nautinto.
—Voi, voi … (ja matami nyökäytteli nyt säälivästi päätään) … voi, voi, kuinka ne nykyajan ihmiset laittelevat itsensä kanssa … vasta herkesi pastori mitään maistamasta … ei pastori ota edes ruokaryyppyäkään, joka kuitenkin on niin terveellinen ottaa, niinkuin minun miesvainajani sanoi … ja nyt pastori ei enää poltakaan … ja mihinkä sitten kaikki piiput joutuvat!
—Matami on hyvä ja viepi ne vinnille.
—Herra jesta! Vinnillekö? Pastorin farffaarin vanhat, kauniit piiput? Minun mieheni antoi minulle kanssa kerran piippunsa ja sanoi, että minä panisin sen piiloon … ja samalla kertaa hän herkesi ruokaryyppyjäkin ottamasta, kun tohtori oli ordineerannut. Mutta häntä rupesi vilustamaan, niinkuin nyt maisteria, eikä ollut matsmältningiä … muttakun alkoi taas uudelleen polttaa ja ottaa ruokaryyppyjä, niin tuli aivan terveeksi. Tahtooko pastori, ihanko totta, että minun pitää viedä piiput vinnille?
—Jaa, no … ehkä ne nyt kuitenkin saavat siinä olla … vieraita varten. Ja hyväähän tekee ihmiselle olla kiusauksen alaisena.
—Ei pastorin pidä mennä sellaisiin ytterliheeteihin … ei pidä mennä … ja pastorin pitää muistaa, että pastorilla on vanha mamma, varoitti matami vielä mennessään.
Uunin lämmitessä alkoi tulla kaikenlaisia epäilyksiä.