Raittiutta pitää ehdottomasti ja järkähtämättä harrastaa, esimerkin vuoksi ja heikoille kehoitukseksi, se on välttämätöntä. Mutta tupakanpolton itseltään kieltämisessä, kenelle siinä voi esimerkkinä olla? Ei kenellekään! Ei kukaan sitä edes huomaakaan. Ja tuskin innokkaimmat absolutistitkaan sitä vaativat. Olisikohan sitä paitsi raittiusasialle hyödyksikään, jos sen jäseniltä liiaksi vaadittaisiin? Menisi nyt ja esimerkiksi vasta parantuneelta juopolta hänen piippunsa tai sikarinsa tai paperossinsa riistäisi, niin silloin varmaankin useimmat vaipuisivat takaisin entiseen paheeseensa. Se olisi juuri sitä, josta sanotaan: »jännittää jousi liian tiukalle, kunnes se katkeaa». Hulluutta se olisi, suurinta hulluutta…
Kello läheni vähitellen seitsentä ja aika oli lähteä illanviettoon. Sinne oli aina hauska mennä istumaan teekupin ääreen … ja poltella hienoja paperosseja. Eikä kukaan sanonut, että siinä istuttiin viftaamassa. Ja sen todistuksen olivat monet vanhat juopotkin antaneet, että siellä istuessa ja puheita ja laulua kuunnellessa kului aika paljoa hauskemmin kuin kapakassa ennen.
Jokin asia kuitenkin teki, ettei lähtö siihen seuraan tällä kertaa tuntunut aivan yhtä hauskalta kuin muina lauantai-iltoina. Mutta päätti hän kuitenkin sinne mennä.
—Jahah, arveli hän mennessään vähän katkerasti, nyt sitä siis on päättänyt olla polttamatta … saas nähdä, mitä muut siitä asiasta arvelevat. Somapa olisi tiedustella, mitä mielipiteitä seurassa yleensä on tupakanpoltosta.
—Mutta todellakin! huudahti hän mielessään, ja katkeruus katosi kokonaan. Sopiihan ottaa illan kuluessa keskustelun aineeksi tämä asia! Tehdä esimerkiksi semmoinen teesi: »Onko tupakanpolton poistaminen, ja jos on, niin missä määrässä se on välittömässä yhteydessä raittiusseu-rojen tehtävän kanssa?» Mitään varsinaista päätöstä ei tietysti voitaisi vielä tehdäkään, sillä asia oli kovin valmistamaton. Esitelmän tapaisen saattaisi hän siitä kuitenkin jo tällä kertaa pitää. Esipuhe voisi alkaa esimerkiksi näin: »Yksi nykyajan enimmin juurtuneita heikkouksia tai, jos niin tahtoo sanoa, pahoja totutuita tapoja, hyvät herrat ja naiset, on tupakoiminen». Sitten kävisi leikillä viittaaminen siihen, että »vaikka tämä oikeastaan ehkä koskee vain meitä miehiä, niin pyydän kuitenkin arvoisien naistenkin huomiota muutamaksi hetkeksi», jonka jälkeen olisi tilaisuus siirtyä tarkastelemaan tupakanpolton historiaa, kuinka ja mistä se on tullut Eurooppaan j.n.e. Sen tehtyä saattaisi puhua niistä aineista, joista tupakka on kemiallisesti kokoonpantu, ja vihdoinkin aloittaa varsinaisen esitelmän tupakan turmiollisista vaikutuksista.
Maisteria miellytti alussa hyvin tuo tuuma tupakan johdosta pidettävästä esitelmästä. Mutta kun hän kulki katua kokouspaikkaan, rupesi näyttämään siltä, että ehkä kuitenkin on parasta antaa asian tällä kertaa raueta. Ehkei ole tarpeellista vielä ottaa sitä julkisesti puheeksi, ennenkuin on kuulustellut yksityisten mielipiteitä asiasta. Kenties on suurikin osa seuran jäsenistä tätä kysymystä vastaan … ei se ole varmaa, mutta hyvin on kuitenkin luultavaa. Voi olla montakin, jotka eivät tahdo yhdistää tärkeätä raittiusasiata muihin sivuseikkoihin, jotka saattaisivat siihen häiritsevästi vaikuttaa ja hajoittaa seuran vielä verrattain vähäisiä voimia…
Tämä viimeinen ajatus varsinkin puhui pontevasti entisiä mietteitä vastaan. Ja yksi lisäsyy niitä vastaan oli vielä sekin (ei maisteri näitä syitä suinkaan etsinyt, mutta itsestään ne tulivat!), ettei maisterin mielestä hänen sopisi tuoda esille tätä ihka uutta kysymystä. Niitä olisi aina ihmisiä, jotka selittäisivät sen siksi, että tuo nyt tahtoo olla muita etevämpi, tahtoo loistaa uusilla ehdotuksilla. Ja pappismiehen pitäisi semmoista välttää.
Eikä hän, kun oikein ajatteli, katsonut tarpeelliseksi puhua kenellekään omasta päätöksestäänkään. Kun muutoksen tarve tulisi useimmissa omintakeiseksi vakaumukseksi, niin olihan siitä sittenkin aikaa tehdä yhteinen asia.
Näissä mietteissä ollessaan oli maisteri jo ehtinyt päästä Erottajatorille, ja punainen lyhty tupakkapuodin oven päältä Mikonkadun kulmasta oli alkanut tuikkia. Ei hän sitä oikeastaan katsonut, mutta siinä se vain seisoi ja näkyi hänen silmiinsä, niinkuin esineet välistä väkisinkin näkyvät, vaikkei niihin juuri huomiotaankaan kiinnitä.
Koko ajan, kun maisteri sitä kykeni näkemään, se sillä tavalla hänen silmäänsä tahtomatta näkyi. Mutta kuta likemmä hän tuli, sitä enemmän hän sitä tahallaankin tarkasteli. Ja sitä mukaa rupesi se tuomaan muistojakin mieleen … ei mitään kaukaisia, eilispäiväisiä, toispäiväisiä, niin pitkälle kuin muisti. Miellyttävä myyjätär tuli mieleen, tulivat viehättävään järjestykseen ladotut paperossilaatikot ja hienon sikarin tuoksu. Illanviettoon mennessään hän aina poikkesi tuohon puotiin, kysyi milloin mitäkin uutta hienoa tupakkalajia ja valitsi ja maisteli neidin milloin mitäkin ehdotellessa.