Vielä yhden retken teki maisteri Esplanaadin päähän ja poltti vielä yhden paperossin yksillä tulilla. Mutta sitten lähti hän verkalleen nousemaan Erottajalle ja Bulevardinkadulle päin.
Kotiin tullessa näkyi portin pieleen veltosti nojaavan joku olento.
—Hyv'—il-il-iltaa, herr pastor … heh, heh, heh! Pastor ei pidä panna pahaks, että minä … minä menin suoraan kapakkaan … mutta ei minulla enää ole ei yhtä slanttia … aivan juov-vuv-vuovuksissa … heh, heh, heh!—Pastor antais yks viis penniä, että minä … eli pastor antais edes tuo paperossistumppi…
Tuo tuli niin odottamatta häiritsemään hyviä sopusoinnun tunteita, ettei maisteri ensin saanut sopivia sanoja suuhunsa.
—Sinä olet siis juonut, vaikka … sanoi hän sitten, mutta ei tullut jatkaneeksi.
—Vaikka jo lupasin … lupasin … heh, heh! Mitä ihmisen lupauksista … ei se osaa pitää, mitä lupaa…
—Minä annoin sinulle kaksi markkaa sillä ehdolla, että ostaisit leipää…
—Sillä ehdolla … jaa, sillä ehdolla … katsokaa herr pastor, tuota … sillä ehdolla … niin, että se ei ole niin, herr pastor, että tuota ihminen … immeinen … ihminen … että elää yksistään leivästä…
Mies viittilöi sormet harrallaan alas katuun ja ylös lyhtyä kohti, ja tuli sitä tehdessään aivan likelle maisteria, koettaen tavoittaa häntä palttoon napista. Maisteri vetäytyi sitä mukaa taapäin…
—Niin, sillä ehdolla … ja tilaisuudella … mutta liha on heikko, vaikka henki on … henki on … kuinka se on se paikka, herr pastori?