—Mene tiehesi sinä!
—Että tuota … ei pastor saa mennä … yksi paperossistumppi…
—Jos et sinä nyt heti kohta korjaa luitasi tästä, niin minä huudan poliisia, sanoi maisteri vihaisesti porstuansa ovesta, jonne mies oli seurannut häntä.
—Huudan poliisia … huudan poliisia … minä huudan itse poliisia, ettei pastorin tarvitse … poliis, poliis!
—Lurjus! mutisi maisteri ja sulki ovensa.—Tuommoinen renttu, uskaltaa tulla koskettamaan.
Maisteri oli vihainen, mutta sytytettyään kynttilän ja alkaessaan laittautua kotiasuunsa hän pian kuitenkin lauhtui… Pitäähän sääliä tuollaisia onnettomia olennoita, jotka uudelleen ja aina uudelleen lankeavat … eihän ole oikein heitä liian ankarasti tuomita… Hohhoi!
Maisteri oli riisunut pitkäntakin, pukeutunut kotiviittaansa ja pistänyt tohvelit jalkaansa. Sitten hän oli sytyttänyt piippunsa ja istuutunut keinutuoliinsa, sivuittain pöytään…
Hm!—Se oli siinä tupakoidessa ja kiikkuessa maisterin ainoa ajatus, eikä hän siitä tahtonut sen pitemmälle päästä.
Vähän ajan päästä kuului matami tulevan sisään ruokatarjotinta tuoden. Maisteri antoi hänen tulla eikä puhunut mitään. Mutta jo ovesta huudahti matami:
—Sissoh!—No, nyt pastori taas polttaa piippuaan … se on parasta … no, nyt minä taas tykkään pastorista!