Katso tämmöinen mä olen,
Jeesu, tällä hetkell' taas,
Tämän häijyn, pahan puoleen
Katsot kuitenk' armollas'.
Vaan kuta kauvemmin hän veisasi, sitä ihanammalle hänestä alkoi tuntua. Tuntui kuin ei kukaan häntä enää soimaisi eikä olisi koskaan soimannut ja niinkuin kaikki hänen syntinsä ja pahat tekonsa olisivat hänelle anteeksi annetut.
Olen köyhä, vaivanen,
Omas' aina Jeesuinen,
Anna koittaa päivän sen,
Kun pääsen luokses' taivaasen.
Tupa näytti valkenevan hänen silmissään, seinät kävivät kullan kiiltäviksi, ja ihmiset hohtivat kuin enkelit kirkkaissa valkoisissa vaatteissaan. Ja hänkin oli heidän joukossaan, hänkin oli samassa taivaassa kuin he. Hänen päätään viipotti, hänen sydänalaansa huimasi ja hiljalleen vaipui hän seinäviereen lattialle kasvot taivaaseen käännettyinä.
Vaan kun tuvassa olijat kuulivat vaikeroimista seinäviereltä, lakkasivat lie veisaamasta ja riensivät hänen luokseen. He luulivat hänen pyörtyneen ja kantoivat hänet vuoteelle ja pitelivät häntä kiinni, kun hän huitoi käsillään ja heitteli ruumistaan. Mutta hän riuhtasihe irti ja huusi korkealla äänellä: — "Autuaat, autuaat, autuaat!… taivaassa, taivaassa, karitsan verellä lunastetut … kaikki, kaikki … vapahdetut, pelastetut… armosta ja laupeudesta." Luullen hänen hourailevan, heittivät he kylmää vettä hänen silmilleen, että hän heräisi. Mutta hän ei herännyt eikä näkynyt tietävän mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Silloin virkkoi se mies, joka äsken oli heille puhunut:
— "Vaietkaamme ja kuunnelkaamme häntä!" Ne lakkasivat heittämästä vettä hänen silmilleen ja hän puhui heille outoja sanoja ja vieraita kieliä, joita ei kukaan ymmärtänyt. Mutta kohta korotti hän taas äänensä ja julisti palavin silmin ja ilosta hehkuvin kasvoin näkevänsä avonaisen taivaan ja autuaitten asunnot ja nimitteli nimeltään niitä, joita siellä näki ja jotka olivat niitä, mitkä seisoivat hänen vuoteensa ääressä. Suuri riemu täytti silloin heidän sydämmensä ja ilosta itkien syleilivät he toisiaan, sillä he ymmärsivät, että Herra oli tahtonut heidän raskaat mielensä keventää.
Mutta kun oli niitä, jotka ihmettelivät, mistä hän oli, tuo halpanen tyttö, nuo salatut asiat tietää saanut, sanoi se mies, sillä hän tunsi henget: — "Hänen puheensa on Herrasta, joka on meille sen palvelijansa kautta julistanut"
Vaan kun hän heräsi, ei hän muistanut mitään siitä, mitä oli tapahtunut, ja pelästyen ihmisten paljoutta ympärillään, lähti hän metsään pakenemaan. Mutta ne eivät häntä päästäneet, kun näkivät hänet heikoksi ja voimattomaksi, ja hoitivat häntä kuin omaansa. Ja kun he seuraavana päivänä olivat kokoontuneet lukemaan ja veisaamaan, kaatui hän taaskin heidän keskelleen ja puhui kauvan ja keskeyttämättä outoja sanoja ja vieraita kieliä sekä semmoista, jota kaikki ymmärsivät, neuvoen kaikkia ihmisiä parannusta tekemään ja Herran tykö tulemaan. Ja niin tapahtui monena yönä peräkkäin ja siitä lähtien joka ilta niinkauvan kuin hän eli.
Paljon tuli kansaa monista pitäjistä ja kaukaisista maan ääristä häntä kuulemaan, joista monet heräsivät syntinsä tuntoon ja kääntyivät pois pahoilta teiltään. Tuli pappeja ja piispojakin häntä tutkimaan, vaan vaikkeivät saaneetkaan häntä syyhyn siitä, että hän olisi väärää oppia saarnannut .eikä niinkuin sanassa sanottiin, kielsivät he häntä puhumasta luullen hänen sitä omaksi kunniakseen tekevän. Mutta ei hän voinut lakata, sillä ei hän itsestään puhunut vaan siitä hengestä, joka hänelle annettu oli, eikä tullut ylpeäksi niistä lahjoista, jotka saanut oli, niinkuin monet muut, jotka siihen aikaan horroksiin lankesivat ja kielillä puhuivat. Kohta kutsui Herra hänet kuitenkin pois ja vielä kuolinvuoteellaankin todisti hän Vapahtajastaan ja virkkoi niille, jotka surevina seisoivat hänen ympärillään: "Kaikki, kaikki … ei Herra ketään kadota, jotka turvaavat Häneen ja Hänen päällensä uskovat, amen!"