—Minä en raivoista. Minä tahdon hempeän ja hiljaisen.
—Minä tahdon milloin minkin, kuului Shemeikka pala suussa puhuvan. Milloin neitsyen, milloin naisen, milloin tulisen, milloin tyynen. Pian yhteen kyllästyy.
—Onko sinulla milloinkaan ollut yksi edes niin kauan, että olisit ehtinyt kyllästyä?
Shemeikka ei vastannut siihen. Se oli jonkun toisen ääni, joka sanoi:
—Yksi aina kesässään.
—On toki välistä ollut sama kaksikin kesää, sanoi nyt Shemeikka.
—Montako heitä lienet tässäkin majassa makuuttanut?
—Ei ole tullut ristiä seinään vedetyksi.
—Millä heidät lumonnetkin, mutta aina heitä saat. Lentävät luoksesi kuin pyynpojat piiskulle.
—Laulussa naisen lumot. Ja yksi laulu ainoa naisen lumolaulu: ihanuudesta oman itsensä. Se aina tehoo. Sillä kun hurmasin, uuvutin, hervotonna viereeni vaipui. Sävel vanha, sanat uudet. Terveheksenne, toverit!