—Ottaisit, Shemeikka, kerran yhden vakituisen, niin vakiintuisit viimein itsekin. Mitä tuosta tuommoisesta ainaisesta ajelemisesta? kuului jonkun vanhemman miehen ääni. Keräät heitä kuin romua talosi täyteen. Siihen heidät sitten jätät ympäri pihoja ajelehtimaan etkä tiedä mihin panna.
—Enkö heistä vastaa? Enkö heitä hoida?
—Hoidatpa hoidat.
—Mitäs sitten haastat?
—Vaan liian läheltä tämän otit, melkein naapurista. Onhan vanha ystävä Rajavaaran Juha Karhunen. Hyvän majapaikan pilasit. Mitenkä siitä nyt vasta venheet vedetään? Tästä ne vielä rettelöt ja monet hankaluudet laitakse. Vaan eipähän liene ensimmäinen Shemeikan teoksi. On suuri Karhujen suku, varmaan siitä vainosota syttyy. Olisi hyvä, kun kantaisit kaunokaisen venheeseen ja soutaisit takaisin ja nostaisit sille rannalle, mistä otit.
—Ja kiittäisit lainasta.
—Ja kysyisit, mitä vuokra maksaa.
—Ihan totta puhuen, vainon vältteeksi tee se.
—Jos vaino nousee, nouskoon, kuului Shemeikka sanovan huolettomasti.
Sittenpähän saadaan periä myötäjäisetkin.
—Olisiko sillä mitä ottamista?