Ne hohottivat, nauroivat toistensa suuhun.
—Marja hoi! Saiju on lopussa! kuului Shemeikka huutavan.
Vaan Marja pakeni tuvan taa metsään, juoksi kuin henkensä kaupalla, kunnes uupui, ja vaipui maahan. Se herjasi, pilkkasi, häpäisi, riisui kuin alasti heidän nähden, humalaistensa, kuin markkinaelukan. Minnekä minä? Minnekä minä pääsen täältä heidän käsistään? Kotiin, minä lähden kotiin! Voi laupias isä taivaan, minne minä olen joutunut! Jos vielä sen tekevät, menevät, polttavat talon ja tuovat Juhan tänne?—Hän kiipesi vaaran rinnettä, yhä ylemmä ja ylemmä, kivikoita, louhikoita, lepikoita. Viimein hän joutui niin korkealle, että alkoi maailma alta siintää. Vielä ylemmäksi tultuaan hän näki kaukaisia vaaroja lännessä. Yksi niistä siellä oli pykäläharjainen, olisikohan kotivaara se? Mutta se siinti huikean kaukana soiden, vesien ja korpien takaa. En minä sinne täältä ikinä osaa enkä jaksa. Ja jos jaksaisinkin, mitä minä enää siellä—nyt enää?
Hän poistui yhä edemmä, toiselle puolelle vaaran, uupui, istahti ja nukahti viimein itkuunsa.
Oli aamuyö, kun Marja palasi majalle. Näkyivät menneen, koska ei kuulunut ääniä ja heidän venheensä oli poissa rannasta. Kun hän tuli lähemmä, kuului kuorsausta tuvasta. Shemeikka makasi siellä poikkiteloin vuoteessa karsinaluukun alla. Marja veti päänsä pois ja työnsi luukun kiinni. Sitten hän kiersi nurkan ympäri ovelle ja pani senkin kiinni… Panisiko pönkänkin päälle? Sen voisi panna niin, ettei sieltä kukaan omin voimin pääsisi ulos. Sen voisi sulkea sinne kuin loukkuun. Sen voisi polttaa sinne kuin hiiren pesäänsä kaskeen. Vaan samassa hän repäisi oven takaisin auki ja riensi rantaan—näitä tämmöisiä kauheita ajatuksia pakoon.
Kalamatti istui ongella kaislikkorannassa. Marja kutsui hänet maihin, haastoi hänelle sydämensä lievikkeeksi kaikki, mitä oli tapahtunut.
—Tiesitte tekin, että sillä on ollut täällä joka kesä uusi tyttö, ettekä mitään puhunut.
—Ethän tuota kysynytkään.
—Mistäs olisin tiennyt sitä kysyä?
—Onhan sillä niitä ollut. On melkein joka kesä aina veres ollut. Joskus tulee jonkun entisen kanssa kahdestikin.