—Anna minun olla! tiuskaisi Marja.
Shemeikka tavoitti häntä uudelleen, mutta silloin Marja sysäsi häntä niin, että hän horjahti.
—Mi-mitä se nyt on tuommoinen? suuttui Shemeikka ja tarttui häntä ranteeseen.
—Minä kuulin kaikki, mitä puhuitte! Päästä minut! Sinulla on ollut täällä joka kesä uusi tyttö!
—Luulitko ehkä olevasi ensimmäinen?
—Ja ensi kesänäkö tuot taas uuden?
—Luuletko ehkä olevasi viimeinen?
—Miksi minut sitten ollenkaan tänne toit?
—Minäkö toin? Etkös itse pyrkinyt? Etkös itse syliini juossut?
Marjan uhka katkesi. Shemeikka hellitti hänen kätensä, ja hän lyykähti kivelle.