—Oletpa sinä sorea poika, puhui Juha. Selkä kuin huojuhongan, sääriluut hienot kuin hirven, reisi kuin rekivedon—hätäkö niillä tuommoisilla aidan yli? Minun ovat nämä längellä vähän, kun liian nuorena reikätuolissa seisottivat, mutta kyllä näillä pääsee.
—Tuoss' on, sanoi Marja vastoja kurottaen.
—Anna tänne vain eläkä tyhjää ujostele.—Katso sinäkin noita sen käsivarsia—ei ole niillä aurankurjessa kiikuttu—ka, kun putosi!
—No niin—tuoss' on!
Marja otti vastat lattialta ja ojensi Juhalle toisen, samalla kun heittämällä heitti toisen hänen ohitsensa Shemeikan syliin.
—Ai! huudahti Shemeikka.
—Voi, sattuiko?
—Sattui
—Mihinkä? hihitti Juha.
—Mihin lienee.