Marja päästeli kuitenkin lapsen huivista, jonka oli kääräissyt sen ympärille, ja viihdytteli sitä painaen syliinsä. Lapsi lakkasi itkemästä, hymähti, jokelsi, etsien rintaa suin, sormin, silmin—toisen lapsi, vieras, mustatukka, otsa Marjan, silmät Shemeikan…
Sille sai … minulle ei … eipä ei…
Juha oli pyörähtänyt pois, sysännyt venheen vesille, heittänyt nuoran olalleen ja alkanut astella kosken rantaa, vetäen venhettä perässään. Saatuaan sen putouksen päälle suvantoon veti hän venheen rantaan, nousi siihen ja alkoi perässä seisten sauvoa virtaa ylös.
Marja on lähtenyt mukana rantaa pitkin, noustakseen venheeseen suvannossa, ja auttaakseen sauvonnassa. Vaan näkyyhän tuo pääsevän yksinkin. Venhe nousee keveästi kiviä väistellen. Juhan selkä kumartuu ja oikenee yhä kiivaammin, vaikkei enää ole virrasta vastusta, niinkuin pyrkisi kiireesti pois, pakoon.—Eihän se vain menne ja jättäne meitä tänne? Jos se nyt sen sillä tavalla mietti? Ei, ei—!
Yhtäkkiä näkee Marja venheen pysähtyvän ja kokan ajautuvan korkealle, niinkuin kivelle. Juha painaa sauvoimellaan pohjaan, sysäten takaisin, mutta venhe ei liikahda, kallistuu vähän ja ottaa vettä sisäänsä. Se on nähtävästi kahden kiven pihdissä ja vesi painaa sitä perästä yhä lujemmalle niiden väliin. Nyt menee Juha kokkaan, iskee sauvoimen pohjaan ja koettaa laitaa vasten varovasti kammeten irtauttaa venettä. Sauvoin on tarttunut kiinni johonkin eikä lähde. Juha heittää sen siihen pystyyn ja astuu peremmäksi, horjahtaa, mutta ei kaadu. Menee uudelleen kokkaan, tarttuu taas sauvoimeen ja vääntää sitä rajusti. Se katkeaa, ja Juha hoipertuu tuhdolle, kädessä sauvoimen puolikas. Samassa irtautuu venhe, ja vesi alkaa sitä viedä.
Minkä tähden se ei tartu airoihin? Antaa mennä isoon putoukseen?—Juha! Juha! souda, minkä tähden sinä et souda?—Yhä kiihtyvää vauhtia kiitää venhe syrjittäin kuohuihin. Juha vain istuu paikallaan.—Voi onnetonta, se ei tahdokaan!—Marja juoksee niin lähelle kuin pääsee ja huitoo käsillään. Kun venhe on hänen kohdallaan putouksen jänteessä, heittää Juha, huomattuaan Marjan, sauvoimen pään veteen ja huiskauttaa kuin vastaukseksi kerran kaksi käsiään, niinkuin linnun lentoa matkien, huulilla älytön, ilmeetön hymy, hattu nurin päässä. Samassa kaatuu venhe, ja Juha suistuu putouksesta alas.