Hän nousi, meni ja istahti kahareisin kynnykselle, toinen jalka aitassa, toinen ulkona—ja sanoi yhtäkkiä yllättäen:
—Haastaisit minulle huolesi, emäntä nuori.
Marjan ääni vähän vavahti:
—Huoleniko? Mitkä huoleni?
—Kaikki ne, mitkä sinulla on.
—Mistä sinä tiedät, mitä minulla on ja mitä minulla ei ole vai eikö ole ollenkaan?
Shemeikka piti vähän laulunsa lomaa, sitten kosketti uudelleen soitinta, jonka jo tunsi hyvin helähtäneen.
—Ei ole rattoisa elämäsi täällä erämaassa.
Marja ei vastannut, ompeli.
—Miehesi vanha ja jörö, piikatyttösi hiljainen ja mitätön, ei vierasta käy talvikausiin, kesällä jos joku tulee, niin meneekin.