—Kyllä minä tiedän, että odotat ja toivot, vaan jos tulee, niin tulee sentähden, että ovat pois ajaneet, ei sinun tähtesi.
—Antaa nyt olla sen asian.
—Aina sinua liian vanhaksi haukkui.
—Kenelle?
—Kuka vain kuulla tahtoi. »Kuolisi kenkkajalka, niin saisin nuoremman.»
Yhtäkkiä Juha äitinsä ihmeeksi puhkesi nauramaan.
—Nythän se saikin sen! Sai nuoren ja rivakan—ja sehän on hyvä, että sai! Mitä hänen tarvitsikaan minun kanssani kitua—tämmöisen. Katsokaahan, kuinka hassusti kävelykin käy—jalka heittää kuin särkyneen tuulimyllyn siipi, katsokaahan!
Juha oli noussut ja hypähteli lattialla, heittäen tahallaan jalkaansa vielä vinompaan.
—Ole tuossa kujeilematta, vanha mies!
—Noin se vain huiskaa, saattaisin minä silti vaikka tanssiakin, kun kuka soittaisi. Äiti rallattaisi!