—Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan matalan majan asukkaat pimeässä istuessaan.
Mutta tuskin oli pimeyden peikko mennyt, kun livahti valon haltija ovesta sisään.
—Sammuta sinä, minä sytytän! sanoi hän ja sytytti kynttilän pöydälle palamaan.
Sen tehtyään riensi hän pahan peikon jälkeen. Paha peikko teki saman työn toisissa taloissa, sammutti kaikki kynttilät ja jätti ihmiset pimeässä istumaan. Mutta hyvä haltija hiipi hänen kintereillään, ja sitä mukaa kuin lamput sammuivat, syttyivät kynttilät.
Mutta kun peikko jäljelleen katsahtaen näki, että tulet yhä paloivat, töyttäsi hän takaisin ensimmäiseen taloon.
—Puh! Puh! sanoi hän ja puhalsi kynttilän sammuksiin.
Eikä kukaan uskaltanut sytyttää kynttilää, jonka peikko oli sammuttanut.
—Puhalsi kynttilänkin! Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan pimeässä istujat.
Mutta tuskin oli peikko pihalle ehtinyt, kun haltija samassa ovenavauksessa suikahti sisään ja kysyi kuiskaten, eikö ollut päreitä talossa?
Olihan päreitä talossa, ennen vanhaan varatuita, ukkovaarin kiskomia.