Hän panee hitaasti hatun päähänsä. Kyynel kiiltää hänen silmässään. Hän kääntyy sitä salatakseen syrjin yleisöön, on katsovinaan kukkia patsaan juuressa.
—Se oli ihmeen kaunis virsi…
Helähtää taas uusi sävel. Maammelaulu, päät paljastuvat uudelleen.
Järjestyksenvalvojan käsi lentää lakkiin kunniaa tehden. Mutta yht'äkkiä hän säpsähtää, laskee alas kätensä, nostaa sen puoleksi, laskee taas eikä näy tietävän, mitä tekisi.
Sehän on kielletty … on tullut käsky olla kansallislaululle kunniaa tekemättä…
Santarmit seisovat tuolla lakit päässä ja kädet suorina sivuilla…
Hän epäröi, taistelee, käsi nousee ja laskeutuu, koettaa pysähtyä lakin liepeeseen…
Hän saa ehkä eronsa … häneltä otetaan virkansa … vaimo ja lapset jäävät leivättömiksi… Kaikki muutkin järjestyksenvalvojat erotetaan … myöskin eversti, ja lähetetään pois… Kuka tulee sijaan? Kuka tulee järjestystä valvomaan? Santarmit nuo? Santarmit pannaan sijaan…
Käsi on vaipunut kupeelle, noussut ja laskenut.
Mutta yhä hartaammin, vakuuttavammin ja voimakkaammin vyöryvät
Maammelaulun sävelet säe säkeeltä tuhansista rinnoista.