—Enkä.
—Mutta kuinka se on mahdollista? Olitte asemasillalla ettekä nähnyt?
Hän antoi minun taas hetken aikaa odottaa vastausta ja virkkoi sitten:
—Käänsin pois pääni, kun juna lähestyi.
KUULUTUS.
Vanha rovasti avasi juuri vasta tullutta postilaukkua. Otettuaan sieltä ulos ensin sanomalehdet ja annettuaan niistä osan ruustinnalle ja toisen apulaiselle, sai hän käsiinsä suuren kotelon, joka oli varustettu tuomiokapitulin sinetillä.
—Mitähän tässä on, sanoi hän, antakaapa sieltä sakset, niin katsotaan.
Apulainen ojensi ukolle sakset ja jäi rovastin olkapään yli katsoen odottamaan kuoren aukaisua. Tulta vasten nostaen leikkasi rovasti varovasti kuoren auki, veti sieltä esiin painetun paperin ja tarkasteli sitä hetkisen.
—Jahhah, sanoi hän sitten. »Julkiluettavaksi saarnastuolista kolmena sunnuntaina peräkkäin.»—Vai niin!—Se on siis se. Sitä ei lueta.
Hän nipisti huulensa yhteen, pisti paperin takaisin kuoreensa, avasi pöytälaatikkonsa, laski kuoren laatikkoon ja sulki sen.