Näytti siltä kuin ei olisi tarvittu muuta kuin pieni nykäys, että mylly olisi pudonnut suulleen koskeen niinkuin pääskyn pesä räystään reunalta.
—Se on asetettu siihen siltä varalta, ettei vie.
Ja se näytti todellakin olevan asetettu siihen siltä varalta, etteivät jäät siihen sattuisi. Sillä juuri kun jäälautta ryntäsi koskeen ja tuli suoraan myllyn ratasta kohti, käänsi virta sen niin, että se sattui kalliorännin kiviin, särkyi ja solahti ohitse. Ainoastaan pienemmät jäälohkareet kantautuivat ränniin ja siitä vesirattaaseen, mutta se oli taas sekin tehty »siltä varalta», että se jaksoi polkea ne jalkoihinsa ja murskata ne sitä pienemmiksi, kuta kovempi oli veden kulku ja kuta nopeampi rattaan pyörintä.
Mutta tulva nousi nousemistaan, kaikki kosken kivet olivat jo aikoja sitten veden alla, suvanto laajeni suureksi järveksi ja pääsi purkautumaan vain kapeana nieluna kosken kautta ulos. Siinä nielussa seisoi mylly kallionkielellään, ja ratashuone oli jo puolillaan veden alla. Vimmattua vauhtia pyörien pani se kiven kiertämään kuin villikissan, seinät tutisemaan ja tutisemaan Matinkin pylvään juuressa.
Ainoastaan rohkeimmat nuoret miehet uskalsivat enää viipyä myllyssä Matin kanssa, muut vetäytyivät rannalle katsomaan rysähdystä, jota joka hetki odottivat.
Jäistä ei enää ollut pelkoa, ne olivat kaikki laskeneet ennenkuin tulva ehti myllykallion tasalle. Mutta pian alkoi irtautuneita venheitä, laitureita, saunoja, latoja, nuottakotia ja tukkipuita tulla alas. Toiset kiertelivät suvannossa, ajautuivat rannoille ja tarttuivat kiinni, toiset hurahtivat koskeen. Samassa kohosi vesi yhä niin, että aukko, josta vesi rattaaseen putosi, oli jo kokonaan veden alla. Kohta tuli sitä myllyaitan alasillallekin, niin että se pian virtana vilisi seinän raoista sisään ja kynnyksen yli koskena ulos.
—Tehköönpä nyt puhdasta, kun tahtonee, sanoi Matti, vedessä seistessään.
Mutta eräs asia alkoi Mattia huolettaa sitä mukaa kuin vesi nousi: se, ettei enää alkanut saada säkkejä jauhotorven alla kuivina pysymään ja jauhot ilman säkkiä juoksivat jokeen.
—Olisi tuo vielä joutanut veden aikana pyöriä, mutta mikäpä häntä kaloillekaan velliä keittämään,—ja Matti päätti vihdoinkin laskea alas sulun ja seisauttaa myllynsä siksi, kunnes enin vesi ehtisi laskeutua.
Mutta sulku ei ollutkaan enää siltä varalta tehty. Matti oli ensi kerran erehtynyt laskuissaan. Veden paino sulun lautoja vastaan oli niin suuri, ettei se laskeutunutkaan.