—Antaapa hänen olla mikä lienee humalainen … herra näkyy olevan … tottapahan selviää.
Antero ei saanut ilmaistuksi itseään, ei saanut noustuksi ja sanotuksi…
Silloin kuului kolmas ääni vähän loitompaa, Helanderin, kutsuen isäntiä eineelle.
Leikillisesti ja samalla hellästi kuului vanhan miehen ääni sanovan:
—Vai syömään! Mutta millähän sinäkin, köyhä kappalainen, kaiken mieron ruokit?
—Aina sitä meiltäkin toki Paavo Ruotsalaiselle riittää.
Hän oli siis saanut tuomionsa itseltään Ukko-Paavolta, siltä suurelta apostolilta!
Mutta mitä pahaa hän oli heille tehnyt? Millä oikeudella he puhuivat hänestä sillä tavalla? Ja Snellmanista ja Lönnrotista? Ja tarvitsiko heidän kohta luulla, että se, joka siinä lepäsi, oli humalassa! Heissä oli ylpeyttä ja ahdasmielisyyttä ja itserakkautta. Tuhlaajapoika! Ei hän semmoisena ainakaan tänne koskaan palaa! He luulevat kai olevansa kaikkia muita paremmat.
Antero oli saanut takaisin varmuutensa ja uskon itseensä ja lähti uhka mielessä pappilaan.
12.