—Mutta miksei hän silti olisi voinut tulla Karoliinan kanssa?
—Meidän olisi pitänyt jäädä vielä kirkkoon kuulemaan Helanderia…
—En minä jaksa enkä viitsi—kyllä minä sen kaiken jo tiedän, sanoi ruustinna.
—Ei, mutta katso tuota! Se on liiaksi, liiaksi hullunkurista!— huudahti professorska osoittaen kirkosta tulevaa ryhmää, äitiä tyttärineen, jotka kaikki suurimmasta pienimpään olivat puetut körtteihin ja ruojukenkiin.
—Kuule, ei sinun pidä nauraa niin, että ne huomaavat.
—Se on kuitenkin kovin hullunkurista!
—Ei se minua naurata, se on niin kovin surullista!
—Ajattele, jos Hannakin—
—Mitä sinä puhut?
—Minä vain lasken leikkiä—