—Mistä isäntä sen päättää?
—Minä päätän sen siitä,—oli miehellä heti vastaus valmiina, että kun ristityitäkin ennen muinoin vainottiin, niin kävi vaino joka kerta yhä julmemmaksi ja verisemmäksi.
Toinen mies lisäsi tähän:
—Se on monessa kohden tämä heränneen kansan kohta niinkuin ensimmäisten ristittyjen.
Oliko se itserakkautta, vai oliko se vilpitöntä lapsellista vakaumusta asiansa oikeudesta, että he vertailivat itseään ensimmäisiin apostolisen ajan kristittyihin? Heidän vilpittömissä, totisissa ja vakaissa kasvoissaan oli vastaus hänen kysymykseensä, ja eikö hän itsekin tuolla vuorella ollut saanut heistä sitä vaikutusta, että jotain tämäntapaista henkeä lienee ollut ensimäisen seurakunnan jäsenissä.
Eräät kasvot myhäilivät, ja mies virkkoi:
—Mutta on siinä vähän eroakin sen entisen ja tämän nykyisen ajan välillä. Apostoli Paavalin saivat surmatuksi, mutta eivätpä ole vielä tuolta meidän Paavolta saaneet hiuskarvaakaan revityksi, muuta kuin mikä heitä vanhuuttaan lienee itsestään tielle tippunut.
Leikki ymmärrettiin, eikä se vertailu ketään loukannut, ja kaikki kasvot vetäytyivät hyväntahtoiseen hymyyn.
—Elä, elä, ettäkö olisi tuo meidän ukko suuremman suojeluksen alla kuin itse apostoli?
—Mitenhän lienee, mutta vaaroista varjelijansa näkyy hänellä vain olevan.