—Missä se on, anna tänne!
—Tässähän tämä on—ja ukko kaivoi poveltaan tuohella päällystetyn litteän pullon.
—Onko hyvää?
—Parastapa laatua sen pitäisi olla.
—Tämähän on pappilan kuminata? Tunnen sen hajustakin.
—Niin onkin.
—Sieltä sait? Et sanonut, kenelle hait?
—Enhän toki.
—Se hyvä. Et olisi muuten saanut tippaakaan.—Hän nauroi äänettömästi, suu auki.—Aquam vitae pastoralem. Rovastin keittämää ja ruustinnan maustamaa—superbam!
Hän sitä sekä haistoi että maistoi, joi nenällään, suullaan ja silmilläänkin, katsellen lasia päivää vasten, ennenkuin vei sen huulilleen.