Hän ryyppäsi ja irvisti, ei viinasta, vaan omasta inhostaan ja ylenkatseestaan.
—Hän oli minun paras ystäväni, minun ainoa ystäväni. Ja kuule sinä,— hän kumartui eteenpäin ja löi nyrkillä pöytään—ja kuule sinä, ne olivat omat miehet, omat virkaveljet, jotka pettivät hänet, luovuttivat hänet viholliselle,—ymmärrätkö, omat miehet!
Antero ei ollut siitä mitään kuullut…
—Ei, ei siitä kukaan tahdo puhua, sillä kun toiset pettivät hänet itsensä, niin pettivät toiset hänen aatteensa. Tiedätkö, nuori veli, mikä on sitä, mitä sanotaan synniksi pyhää henkeä vastaan? Se on sitä, kun aikoo antautua ylevän aatteen palvelukseen ja sitten uhraa sen maallisten etujen vuoksi. Semmoisia miehiä on monta tässä maassa ja tässä aatteessa. Semmoinen on minun arvoisa veljenikin, herra tohtori ja ritari Kontojärven kirkkoherra. Mies touhusi ja intoili, mutta kun otti kovalle, niin peräytyi ja pakeni, jätti ihanteelliset harrastuksensa ja rupesi leipäpapiksi. Nyt ei mies osaa muusta puhua kuin ojista ja tunkioista. Pthyi, mies on muuten, niinkuin sanotaan, hiukan yksinkertainen.
—Eiköhän tuo nyt kuitenkin ole erehdystä, koetti Antero puolustella.
—Sinä puolustat isää, koska olet rakastunut hänen tyttäreensä…
—Minäkö…
—Minä näin sen katseistasi ja koko olennostasi kokkomäellä, vaan elä ole milläsikään, en minä ilmaise salaisuuttasi. Naimi on hyvä tyttö, ainoa koko perheessä, jota voin sietää.—Mutta minä menen takaisin siihen Snellmaniin. Se sen Saima, no, onhan se sentään jotain. Hän on rohkea ja pureva. Mutta lehti lakkautetaan ennen pitkää niinkuin Mnemosyne, ja Snellman itse ajetaan—tai jos ei ajeta, niin suu muuten tukitaan ja leipäkin siltä riistetään, niin että hampaat seuraavat mukana, ja sitten ne pannaan spriipurkkiin—hehheh—ja allom tili varnagel liisteröidään purkin päälle etiketti: »Käyköön niin jokaiselle joka» j.n.e. Eikä teissä hänen ihailijoissaan ja hurraajoissaan tule olemaan ainoatakaan, joka uskaltaisi nousta häntä puolustamaan—ei tikkua ristiin—semmoisia te olette, ja semmoinen on tämä Suomen kansa aina ollut, aina, orjakansa maailman alusta alkaen. Kippis!
—Mistä on setä saanut niin pessimistisen katsantotavan?
Mutta ukko ei kuullut, vaan jatkoi. Hän oli naukkinut vähän väliä, ja viina kihosi hänelle yhä enemmän päähän.