* * * * *
Professorska kirjoitti, että ylioppilaspiireissä oli alkanut ilmaantua yhä suurempaa levottomutta. Haettiin milloin mistäkin aihetta päästä esimiehien kimppuun. Lauri oli osakunnan kokouksessa esiintynyt sangen sopimattomasti Hartmania vastaan. Se on se radikaalinen Snellmanin lietsoma henki, joka nyt leviää kaikkialle riehumaan. Hän ei ole mistään varoituksista ja pyynnöistä, ei edes parhaimpien ystäväinsäkään, mitään välittänyt. »Minä luulen, että on onni maalle, että hänen nyt täytyy vaieta, vaikken tietystikään voi olla valittamatta, että sen täytyi näin tapahtua. Mutta onhan hänen oma syynsä, että tähän keinoon on pitänyt ryhtyä. Yhden miehen itsepäisyyden, maltittomuuden ja suuruudenhulluuden vuoksi ei saa koko maata saattaa vaaraan. Ei mitään pelätä Pietarissa niin kuin auktoriteettien halventamista ja loukkaamista. Hänen majesteettinsa näkee jokaisessa moitteessa viranomaisia kohtaan moitteen omaa korkeaa persoonaansa kohtaan. Eikä Pietariin kuulu muu kuin moite ja tyytymättömyys. Pieninkin aivastus Helsingissä on kanuunanlaukaus Pietarissa. Niin kauan kuin olemme rauhalliset, saamme olla rauhassa ja lakiemme ja traditsioniemme suojassa kehittyä, mutta kaikki uusi, kaikki ryntäileminen on meille mitä turmiollisinta. Tätä eivät nuoret yltiöpäät joko käsitä tai tahdo käsittää, ja valitettavasti on yhtä lyhytnäköisiä ja yhtä epäpoliitillisia vanhempiakin miehiä liittynyt oppositsioniin, jolla muuten ei ole mitään varmaa vaatimusta, mutta vain kirjoittaa ja puhuu. Toivokaamme, että tämä kiihko pysyy sanoissa ja seinäin sisäisissä väittelyissä. Ei kuitenkaan ole täysiä takeita siitä, että näin tulee tapahtumaan. Mutta jos täällä tätä nykyä ryhdytään epäjärjestyksiin kuinka pieniin tahansa, niin olemme myydyt. Suokaa, hyvät ystävät, anteeksi, mutta minun täytyy pyytää teiltä jotain, jota en tekisi, ellei Hartman olisi minua siihen kehoittanut. Kirjoittakaa, sekä sinä että Olai, Laurille ja varoittakaa häntä. Hän on, minun täytyy sanoa se suoraan, pahimpia yltiöpäitä. On saatu selville, että hänen ja hänen asuntotoverinsa Hagmanin luona on kaiken levottomuuden pesäpaikka. Thure kuuluu hänkin heihin. Heitä olisi välttämättä kehoitettava pysymään rauhallisina. Hyvä olisi, jos tytötkin kirjoittaisivat heille, sillä nuoret kuulevat aina mieluummin toisiansa kuin meitä vanhoja.»
—En ainakaan minä mitään kirjoita, sanoi Naimi.
—En minäkään, säesti Kaarina.
—Pojat kyllä itse parhaiten tietävät, mitä tekevät.
—Se vielä puuttuisi, että me … ei ikänä!
—»P. S.—Hartman pyytää minua vielä sanomaan, että tulossa oleva oikeusjuttu oli oikealla ajalla aloitettu. Korkeimmassa paikassa ei katsota suosiollisin silmin uusia suuntia kirkonkaan alalla, ja on kuulunut, että tässäkin liikkeessä jo on alettu vainuta jotain valtiollista. Pidetäänhän salaisia kokouksia metsissä ja taivasalla. Jos semmoinen puhe kuin Helanderin viime juhannuksena, jossa yliopistoa syytetään turmeluksen pesäksi ja piispoja jumalankieltäjiksi, tulisi tunnetuksi ennenkuin sen johdosta on ryhdytty tarpeellisiin toimiin, niin voisi siitä asianomaiselle tuomiokapitulille olla pahojakin ikävyyksiä. On sentähden tärkeää, että lain ja järjestyksen valvojat voivat osoittaa, ettei semmoista suinkaan tapahdu heidän suostumuksellaan.»
Ei puhuttu hetken aikaan mitään.
—On minusta nyt kuitenkin niin, kuin he näkisivät aaveita keskellä päivää siellä Helsingissä, sanoi ruustinna.
—Niin on vähän minustakin, sanoi rovasti kävellen edestakaisin.