—Minä olen kunniaton ja kunnoton … minä viettelin hänet, ja minä jätin hänet sinne, enkä minä häntä sen jälkeen tavannut. Kerran kirjoitin minä hänelle, mutta en saanut vastausta. Kirjoitin tahallani niin, ettei hän olisikaan voinut vastata. Nyt minä tiedän, miksi minua rangaistaan.
—Sinun täytyy korjata se, mitä olet rikkonut.
—Kun vaan voisin! Ja minä voin…
Mutta se ei kuulunut hänen omissakaan korvissaan tarpeeksi vakuuttavalta.
—Se nyt ainakin on hyvä, ettei Anette välitä minusta.
Se se siis oikeastaan sai Laurin tälle tuulelle. Se se siis kaivoi esiin hänen katumuksensa…
—Mikä sokkelo on ihmissydän! huokasi Antero.
—Mikä sokkelo, mikä sokkelo! toisti Lauri, tietämättä, mitä Antero oli ajatellut.
Kuopioon tultuaan menivät he kohta Snellmania tapaamaan. Hän tuli heitä vastaan portillaan, menossa kouluun. Tervehti heitä kylmästi ja sanoi ärtyisästi:
—Herrat ovat käsittäneet minut kokonaan väärin ja tehneet minulle ja asialle huonon palveluksen. Minä kiitän minulle lähetetystä myötätuntoisuusadressista, mutta minä en tahdo olla missään tekemisissä katurauhattomuuksien ja poikamaisten mielenosoitusten tekijäin kanssa. Herroilla ei näy olevan aavistusta vapauden ensimmäisistä alkeista. Vapaus ei ole vallattomuutta. Suokaa anteeksi, hyvät herrat…