Hän hiipi hiljaa, varpaillaan käyden märällä nurmikolla, pirtin perään, jossa kasvoi kukkiva, tuuhea tuomi, imien voimaa alla olevasta ruispellosta. Talossa väki vielä nukkui, eikä tuvasta kuulunut luiskahdustakaan, mutta talon ympäristössä kiihtyi kiihtymistään kukunta ja yltyi yltymistään laulu. Koko tuo suuri sumumerikin tuntui soivan. Ikäänkuin sen pohjalta, sen läpi ja pitkin sen loivia laineita kohosi ja kuului satakielten viserryksiä, teerten kuherrusta, sorsan ääntelemistä, vihellystä, piipitystä ja jostain loitolta kosken kohinaa.
Yht'äkkiä haihtui sumu, kohosi kuin kansi vakkasesta, pullahti pilvimuodostumina ylös taivaalle ja paljasti kaiken, mikä oli alhaalla. Hän näki äärettömän avaran metsäisen alueen, niinkuin puolikattilan, jota reunustivat kaikilta tahoilta korkeat vaarat, ja vaarain välissä kimalteli vesijaksoja, suuria selkiä, kaitaisempia jokia ja vuoksia. Siellä täällä oli pykälä vaaran harjanteissa, oli joku asuttu pälvi, viherti joku pelto tai rusotti kaskia rinteillä. Vesistöjen varsilla viherteli lehtoja ja niittyjä kuin reunustimia metsäisissä vaipoissa, joita vedet erottivat toisistaan. Muutamalta ilmansuunnalta vaarain välitse aukeni suunnaton, silmänkantamaton suo, jossa petäjäinen kasvullisuus harveni harvenemistaan keskustaa kohti. Hänen silmänsä haki kirkkoa, mutta ei löytänyt sitä,—kirkkoa ja pappilaa…
Aamutuuli suhahti tuomessa hänen päänsä päällä, ja joku ovi avautui ja sulkeutui pirttirakennuksessa. Hän palasi takaisin aittaan ja huusi ovessa toverilleen:
—Nouse ylös katsomaan, Risto!
Mutta toveri vain murahti, toiselle kyljelleen kääntyen:
—Anna minun nukkua, Antero!
—Nukkua tällaisena aamuna! Mitä ihanimpana! Mitä suurenmoisimpana! Aurinko juuri nousee, ollaan korkealla mäellä, josta koko luvattu maa eteemme aukeaa. Ylös, unikeko!
Mutta kun toveri vain kiskaisi peitettä puoleensa, antoi hän hänen olla ja heittäytyi itsekin vuoteellensa nahkasten alle lämmintä hakeakseen. Eikä aikaakaan, kun hänkin taas nukkui.
Hän heräsi siihen, että lattiapalkit kolahtivat ja vuoteen vieressä seisoi nuori nainen puoleksi hänen ylitsensä kumartuneena.
—Herra olisi hyvä ja ottaisi kahvia.