—Eikö sinultakin, Kaarina, jotain unohtunut?
—Ei.
—Luenko vielä?
—Niin, lue vaan.—Kaarina koetti tehdä äänensä ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi. Mutta kun luku oli loppunut, nousi hänkin ja meni, mitään virkkamatta.
Naimi ja ruustinna olivat puhumassa siitä, mitä oli tapahtunut tuvassa.
—Mikä se oli se kirja, jota ne lukivat?
—Minä luulen, että se oli »Arndtin Kristillisyys.»
—Herra Jumala, mutta sehän on niiden heränneiden kirjoja! huudahti ruustinna.—No, se nyt vielä puuttuisi, että niistäkin tulisi… Onko se nyt heihinkin tarttunut … ja vielä tartuttavat teihinkin … se nyt vielä puuttuisi…
Seuraavana sunnuntaina istuivat ruustinna ja tytöt lukien salissa, kun
Lauri ja Antero tulivat kirkosta.
—Mitä piditte saarnasta? kysyi ruustinna hiukan pisteliäästi.