—Totta minä sen tiesin, kun itselleni sanoi.
—Ja kuitenkin puritte veräjän?
—Purin ja tukkesin myös. Ja jos on mitä vahinkoa tapahtunut, niin se korvataan. Mutta kun ei ole vaadittu, niin ei ole osattu tarjotakaan.
—Totta siis kaikki, mitä kannetaan?
—Totta kaikki, mutta valetta kuitenkin alusta loppuun.
—Mikä on valetta? kysyi vallesmanni.
—Koko tämä syytös on tekosyytös. Oikea syytös on vihasta siitä, että emme ole antaneet tämän juopon pappimme kaikin ajoin elää niinkuin hän tahtoisi, vaan on ajettu hänet uloskin, kun on tullut taloon humalassa huutamaan ja räyhäämään, eikä ole kehdattu kirkossa hänen haukkumisiaan kuunnella, vaan menty miehissä pois, niin että on saanut jäädä tyhjille penkeille paukuttamaan. Kun on vain voitu niin on muita pappeja käytetty. Mutta suurin on hänellä viha meitä kohtaan sentähden, että on häntä nuhdeltu siitä, että elää törkeissä synneissä, suosii vieraita vaimoja ja pitelee pahasti omaa rouvaansa.
—Korkea oikeus, minä vaadin tätä miestä edesvastuuseen…! huusi
Handolin.
Tuomarikin tulistui ja löi nyrkkiä pöytään:
—Pysykää asiassa elkääkä sekoittako siihen semmoista, joka siihen ei kuulu. Jos teillä ei ole muuta sanottavana…