—Sanottu, mikä sanottu—ja se saadaan toteen, jos tarvitaan.
—Minä kysyn kunniaani, kähisi Handolin.
—Rauhoittukaa, sanoi tuomari. Sen saatte tehdä, mutta ei nyt.—
Kutsukaa sisään kantajan todistaja.
Handolinin entinen renki Matti, joka nyt oli puettu körttipukuun, kutsuttiin esille. Hän todisti, että veräjää avattaessa ei ollut mitään väkivaltaisuutta tapahtunut ja että siitä tavallisesti oli ollutkin vapaa kulku kenellä tahansa, ennenkuin pastori, vähää ennen kuin heränneiden piti siitä kulkea, oli käskenyt sen sulkea. Ilpolainen oli purkanut sen, mutta sulkenut sen myös.
—Oliko veräjä yhtä lujasti ja hyvästi tukettu kuin se oli ennenkin ollut? kysyi vallesmanni.
—Koommin toki niinkuin lujemminkin, sanoi Matti. Se on hyvä aidanpanija tämä Ilpolan isäntä.
—Tallasivatko nämä niittyä mennessään?
—Sitä en tiedä, tallasivatko, mutta sen tiedän, että lähti siltä latoalalta mennä kesänä yhtä paljon heiniä kuin ennenkin, koommin ehkä enemmänkin.
—Onko todistajalta muuta kysyttävää?
—Ei ole, on saatu selvitys siitä, mistä tahdottiinkin, sanoi vallesmanni.