—En, sanoivatko ne todellakin niin?
Hänen rinnassaan pulpahti lämmin, suloinen tunne. Olivatko ne todellakin verranneet häntä isään—hänen isänsä vanhat ystävät? Olivatko ne hyväksyneet hänet omaksensa? Ja hän oli siis liittynyt heihin julkisesti, kaiken maailman edessä, erottamattomasti?
Hänen täytyi saada viillytellä itseään, olla yksin. Hän lähti ulos tuvasta, käyskenteli hetken aikaa ulkona tiellä.
Kun hän palasi takaisin käräjätuvalle, oli piha väkeä täynnä, ja toisia tulvi ulos porstuan ovesta. Lauri näki hänen tulevan ja riensi häntä vastaan:
—Tuomio on langennut, kaikki talonpojat, joiden luona on seuroja pidetty, tuomittiin sadan ruplan sakkoon kukin.
—Sadan ruplan?
—Paitsi Ilpolainen, joka sai kaksi sataa. Se merkitsee ainakin joillekuille varain puutteessa vankeutta. Ne, jotka ovat olleet seuroissa läsnä, saivat siitä viisi ruplaa.
—Helander menettää luultavasti virkansa joksikin aikaa. Hänen asiansa alistettiin tuomiokapituliin. Isä ei vaatinut vapautusta, vaikka minä pyysin häntä, kohautti vain olkapäitään.—Tuossa hän tulee!—Pappa, oletko nyt tyytyväinen?
Rovasti tuli portissa heitä vastaan, mutta ei ollut kuulevinaan, meni pois kupeelleen katsomatta, allapäin, eteensä tuijottaen, alakuloisena.
Samassa kajahti virsi pihalta: