Handolin koetti sekoittaa kortteja, mutta hänen kätensä vapisivat.
—Sekoita sinä!—ja hän työnsi kortit vierustoverilleen.
—Ota ryyppy, niin se auttaa.
—Ei auta, nyt ei auta mikään.
—Tuijottaa, niinkuin näkisi kummituksia, Sanoi ääni heidän takanaan, ja siinä seisoi oven ja pöydän välissä himmeän kynttilän heikossa valossa Jaakko setä.
—Tuoltahan tulee mies Handolinin sijaan! Astu sisään ja laita lasi!
—Ei kiitos.
—Etkö tee totia?
—En tee enemmän kuin jo olen tehnyt, ei nouse viina minunkaan päähäni, eikä ole tarviskaan.—Mitä te täällä oikein juhlitte?
—Hyvää päätöstä, sanoi vallesmanni, rähähti nauruun ja ryyppäsi.