—Elä luule, että minuun tuolla imponeeraat. Elä yhtään rypistele kulmiasi eläkä koeta vetää otsaasi juhlalliseksi—silmäsi epävarma pohja sanoo minulle, ettei omatuntosi ole puhdas.
—En viitsi kanssasi kinata, mutta jos et olisi vanha mies, heittäisin sinut ulos.
—Olisihan se argumentti sekin—tuomarilta.
—Elkää huoliko!—Istu alas, Jaakko, eläkä rakenna riitaa, tee lasi, niin tulet hauskemmalle päälle.
—Suomalainen tuomari tuomitsee aina, kuuletko, aina ja striktemang lain ja oikeuden mukaan. Siitä pitäisi sinullakin vanhana käräjäkirjurina olla kokemusta.
—Jaha, joo, joo, mutta juuri vanhana käräjäkirjurina sanon minä, että se on legenda se suomalaisten tuomarien kehuttu laillisuus. Ainoastaan niissä asioissa, joissa ei tiedetä tultavan kollisioniin korkeampien valtain kanssa, sitä ehkä noudatetaan. Eikö sinulle nytkin pistetty valmista lakipykälää kouraasi, tuota iänikuista, vanhentunutta, toisissa oloissa laadittua, josta et olisi itse mitään tiennyt—etkä tiennytkään, eilen sen sanoit—mutta nyt sinä tuomitsit sen mukaan silmää räpäyttämättä—utan att blinka!
Herrat eivät viitsineet kuunnella, koettivat jatkaa peliään. Mutta äijä ei hellittänyt:
—Suokaa anteeksi, minun aikomukseni ei oikeastaan ollutkaan teitä haukkua.
—No, sehän jo kuuluu hiukan toiselta. Maljasi siis, tee lasi, kun tarjotaan!
—Tackar som bjuder. Minun piti oikeastaan teitä kiittää, kiittää siitä, että taas pitkästä kotvasta sain nähdä inhimillistä ilveilyä esitettävän oikein jumalallisella hullunkurisuudella. Tuommoinen nuori parraton nulikka tuomitsemassa uskonasioissa vanhaa uskonsankaria Paavo Ruotsalaista,—tuommoinen lahjakontti vallesmanni syyttämässä Herran profeettaa, joka pyhänä ja arkena saarnaa kansalle parannusta,— tuommoinen renttu juoppo, viinahullu pappi ilmiantamassa omia pitäjäläisiään siitä, että harjoittavat jumalansanaa, ja tukkimassa heiltä aidanseipäillä tietä taivaan valtakuntaan! Se oli suurenmoista! Malja sille.