—Jaa, jos se minusta riippuisi,—mutta nuoriso rakastaa kulkea omia teitään tätä nykyä.
Muiden puhuessa istuivat siinä yhä äänettöminä Antero ja Lauri. Professori ja professorska olivat heitä kyllä tervehtineet, mutta sanaakaan sanomatta. Eikä heitä yhäkään näyttänyt olevan heille olemassa.—Anette istui Laurin vieressä.
—Onko totta, Lauri, että aiot papiksi?
—Kuka on sinulle sen sanonut?
—Olen kuullut. Minulla olisi sinulle eräs pyyntö.
—Mikä?
—Että uhraisit tämän kesän kokonaan minua varten.
—Sinua varten? Kuinka?
—Opettaisit minulle aamusta iltaan suomea, niin että täältä lähdettyäni osaisin sitä sekä puhua että kirjoittaa.
—Mitä varten?