Rantaan tultuaan hän tapasi pikkupojat työntämässä vesille suurinta venettä.
—Minne te menette?
—Juhannuskoivuja noutamaan, eikö setä tulisi mukaan?—Istukaa te vain perään, niin me kyllä soudamme.
Heitä oli viisi poikaa, kaksi kokkatuhdolla ja kaksi perätuhdolla ja pienin poika kokkakaarella käppyrässä. Soutajat kiskoivat puoleksi seisoaltaan isoja airoja niin että vesi kuohui.
—Elkäähän niin kauheasti, kyllä teistä tulee miehiä vähemmälläkin.
—Kyllä me jaksetaan.
Hän sai tietää heidän nimensä: suurin, joka souti kokassa oikealla airolla, oli Antti.
—Ka, Anttihan minäkin.
Se poikia nauratti.
Antin vierustoveri oli Matti, renkipoika—tuo, joka tuolla kokkakaarella kakotti, oli Ville, ja nämä tässä perätuhdolla—Kalle ja Nuutti. Ville oli Maija-Kaisa Kettusen ja Heikki Haveris-vainaan; sen äiti oli pappilassa työssä.