—Mennään kotiin!
—Elkää välittäkö…
—Pojat, teidän täytyy koettaa mennä asettamaan…
—Voi, voi, minun on niin kauhean paha mielii—Siellä syntyy taas tappelu…
Tytöt lähtivät Riston ja Thuren saattamina kotiin; toiset riensivät sillalle.
Tiellä tuli heitä vastaan kaksi miestä, Otto ja eräs toinen, vanha mies, puoleksi herrasmiehen näköinen, käräjäkirjuri tai semmoinen, niinkuin Anterosta näytti, molemmat hyvällä tuulella ja iloisella päällä.
—Hei, hei! huusivat he.
—Tulitte myöhään, ei siellä enää mitään!
—Tapeltiinko siellä taas?
—Ei kuin vähän vain taputeltiin, selitti vanha mies tehden käsillään nurinkurisia liikkeitä ja silmiään mulkoillen, jolle kaikelle Otto sydämestään nauroi ryypänneen miehen makeata naurua.—Koettelivat voimiaan Kontola ja Korpivaara, palloa löivät, toiset kiviä nakkeli, toiset seipäillä tavoitti. Homeerinen näytelmä! Ette olleet katsomassa! Vahinko, vahinko! Historiallinen näytelmä, homeerinen ottelu! Jäännös ajoilta muinaisilta, kivikaudelta!—kun savolaiset ja karjalaiset kalavesistä toisiaan tuiverti.